Malmingille padel-kenttiä

Noin kahden tuhannen neliön varastorakennus muutetaan liikuntahalliksi Karhulan Malmingilla. Ruuska Group Oy on hakenut asemakaavan poikkeamislupaa. Ympäristölautakunta käsittelee asiaa ensi torstaina.Kaupunkisuunnittelun mukaan rakennuksen muuttamisella liikuntahalliksi ei ole estettä. Malmingin alueella on tällä hetkellä pienteollisuus- ja varastorakennusten lisäksi muun muassa toimistotiloja. Alue on hyvin saavutettavissa, myös julkisilla kulkuvälineillä. Asemapiirroksen mukaan tontille on sijoitettavissa 21 autopaikkaa.Valmistelija ei […]

Kotka aloitti etätyökampanjan

Kotkan kaupunki on lanseerannut uuden ”Tuunaa sun etätyöpiste” -ohjelman. Tarkoituksena on saada etätyötä tekevät miettimään omaa hyvinvointiaan. Miten oman elämän voi järjestää paremmin monipaikkatyön avatessa uusia tulevaisuuden näkymiä?Ohjelman toteuttaneen Dakar Oy:n toimitusjohtaja Pasi Riiali sanoo, että ohjelma suunnataan verkossa niille pääkaupunkiseutulaisille, jotka suunnittelevat muuttoa tai remonttia.Ohjelman ympärille rakennetun kampanjan tavoitteena on saada katsoja seuraamaan paitsi […]