Kaupunki avaa uudelleen reitin Tiiliruukin kautta jäälle

Kotkan kaupunki sulki perjantaina 19.2. ajoyhteyden Tiiliruukin venesataman kautta meren jäälle Ruonalassa. Reitti suljettiin siksi, että jäällä ajo oli aiheuttanut häiriötä lähialueen asukkaille ja myös vaaratilanteiden syntyminen jäällä kulkijoiden kesken nähtiin mahdolliseksi. Asiaa on maanantain kuluessa harkittu uudelleen ja todettu, ettei erityistä lainsäädännöllistä perustetta ajoreitin sulkemiseen ole. Kaupunki avaa reitin viipymättä uudelleen. Kaupunki kuitenkin muistuttaa […]

Lukijalta:Koskelan tragedia herätti kysymyksiä – löytyykö vastauksia?

Perheiden rooli ja vastuu lasten ja nuorten kasvuyhteisönä on kiistaton. Korona on heikentänyt ennestään vaikeassa asemassa olevien perheiden hyvinvointia ja voimavaroja. Perheiden oikea-aikainen auttaminen ja tukeminen sekä ongelmia ennalta ehkäisevät toimenpiteet on nostettava palveluiden keskiöön.On ollut tuskallista lukea ja kuunnella julkaisuja Koskelan tragediasta. Se ei jää merkityksettömäksi raa’asti toimineille nuorille. Lain mukaiset rangaistukset eivät kuitenkaan […]