Puuveneiden korjaajalla taito on hyppysissä

Kotkalainen Veijo Sorvari on omassa lajissaan viimeisimpiä mohikaaneja Kotkan-Haminan seudulla, jollei viimeisin. Hän korjaa ja tarpeen tullen rakentaakin puuveneitä Sikosaaressa, Munsaaren kyljessä Kotkassa.

Lukijalta: Bisnestä suomalaisilla lukioilla

Jokin aika sitten konsulttiyhtiö Finest Future tarjosi Virolahdelle 20 uzbekistanilaista lukio-opiskelijaa pelastamaan Virolahden lukiota.
Kotkaan tarjottiin saman konsulttiyhtiön toimesta kahta vietnamilaista lukiolaista.

Vasemmisto tyrmäsi lukiokokeilun

Kotka ei sittenkään lähde mukaan valtakunnalliseen kokeiluun, jossa lukioihin tuodaan kansainvälisiä opiskelijoita. Elinvoimalautakunta käsitteli tiistaina esitystä, jonka mukaan ensi syksynä Kotkan lyseossa olisi aloittanut kaksi vietnamilaista opiskelijaa. Lautakunta äänesti asiasta ja esitys hylättiin äänin 7-5, yksi äänesti tyhjää.

Mikko Vainio on uusi kirjastotoimenjohtaja

Filosofian maisteri Mikko Vainio on valittu Kotkan uudeksi kirjastotoimenjohtajaksi. Hän aloittaa virassaan kevään aikana. Valinnan teki elinvoimalautakunta tiistaisessa kokouksessaan.