Ismo Alanko, Pepe Willberg, Samuli Putro, Tuomari Nurmio, Popeda, Neljä Ruusua ….
Pyhtään Kulttuuritalo avaa kesäkonserttien sarjansa heinäkuun puolessa välissä. Luvassa on ykkösketjun konsertteja.
Kotkaan iski ainakin puolijytky
Kotkan kuntavaalitulos antaa odottaa mielenkiintoista vaalikautta. Perussuomalaisten lievä uho siitä, että se tähtää vaaleissa Kotkan suurimmaksi puolueeksi ei muuttunut riittävän moneksi valtuustopaikaksi, mutta aivan katteettomia puheet eivät ole olleet: valtuustopaikkojen lähes tuplaaminen 6:sta 11:een oli vahva suoritus.
Lukijalta: Keskustelua kuntalaisten kanssa, onko sitä?
Kotkalaiset tyrmistyivät uuden kaupunginpuutarhurin koeaikaisen työsuhteen purkamisesta. Onko ennen nähty moista? Yleensä kaupungintalon portaat ovat korkeat ja virkamiehet piilossa myötätunnolta. Nyt some räjähti puolustamaan Marko Pesua. Hänen esimiehensä, monelle ehkä tuntemattomaksi jäänyt tekninen johtaja, sai tuta kaupunkilaisten raivon.
Lukijalta: Paljon melua tyhjästä
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ”ilmaisesta” ravintoedusta on nostettu kohu, jonka takana lienevät eräät hänen suosionsa kasvusta huolestuneet piirit. Vuosi 2024 presidentinvaaleineen lähestyy vauhdilla, ja pelko Marinin menestyksestä horjuttaa oikeiston rivejä.