”Ehkä haaveilen vaan” on isän ja tyttären yhteinen runokirja

Musiikkipedagogina tunnettu Harri Setälä kaipasi korona-aikana uutta aivovoimistelua ja alkoi kirjoittaa vapaamuotoisia runoja, joita hän julkaisi Facebookissa. Pian niiden yhteydessä alkoi ilmestyä hänen tyttärensä Silja Setälän maalauksia. Lopulta matka johti runokirjan julkaisemiseen ja monet runot tulivat myös sävelletyiksi.

Kulttuuritoimijoilta kysellään tilatarpeista

Kotkan kulttuurin vastuualue selvittää verkkokyselyllä kotkalaisten taiteen, kulttuurin ja luovan alan tilatarpeista.
Kysely liittyy kaupunginvaltuuston viime vuonna vahvistamaan kaupungin kulttuuriohjelmaan vuosille 2020-2025, jossa päätettiin käynnistää prosessi Kotkan luovien alojen keskuksen perustamiseksi.
Vastausaikaa on 21.10. saakka. Tarvesuunnitelma valmistuu vuoden loppuun mennessä.