Käsissäsi oleva ensimmäinen Kymensuu-lehti on syntynyt varsin nopeassa tahdissa. Toki lehteä on suunniteltu pitkin alkuvuotta, mutta lopullinen päätös aloittamisen ajankohdasta tehtiin vasta kolmisen viikkoa sitten.
Koronaepidemia pohditutti luonnollisesti myös uuden lehden perustajia. Voisiko huonompaa aikaa (taloudellisesti) lehden julkaisemisen aloittamiselle edes kuvitella? Koko yhteiskunta sulkeutuu, kulutus laskee kaikilla aloilla, varovaisuus hiipii niidenkin mieliin, jotka eivät ole eturintamassa ottamassa iskuja vastaan. Saammeko lainkaan ilmoitustuloja, joilla kattaa lehden tekemisen pakolliset kulut? Pitäisikö odottaa, että korona on ohi?
Toisessa vaakakupissa oli ajatus siitä, että tätä parempaa aikaa (inhimillisesti) lehden aloittamiselle ei voisi kuvitella. Ihmiset ahdistuvat, sulkeutuvat omiin oloihinsa lukien ja kuunnellen jatkuvaa koronauutisten tulvaa miettien, miten tässä oikein käy. Voisiko uusi paikallinen lehti tuoda ihmisille iloa ja auttaa edes pieneltä osaltaan vaikeimman yli?
Kun lehden ennakkomarkkinointi antoi positiivisen vasteen niin ilmoittajilta kuin lukijoiltakin, uskalsimme kääriä hihat ja lähteä liikkeelle. Toivomme, että liike jatkuu kauan. Intohimosta lehden tekemiseen se ei ainakaan jää kiinni.
Kriisit ja murroskohdat niin yhteiskunnassa kuin ihmisen elämässä ovat jonkin uuden, usein hyvän, alku.
Kutsumme sinut, hyvä lukija ja ilmoittaja, mukaan tämän lehden kehittämiseen. Juttuvinkit, yleisönosastokirjoitukset, kehitysideat ja kriittisetkin kommentit niin sisällöstä kuin ulkoasustakin ovat tervetulleita.
Talkoohenki elää vahvana Kymensuun tekijöiden keskuudessa, niin varsinaisten kuin avustajienkin. Jos haluat mukaan talkoisiin, älä epäröi ottaa yhteyttä.