Akkumateriaalitehtailla olisi merkittävä talousvaikutus

Suomen Metallijalostus Oy:n hanke rakentaa Kotkaan mahdollisesti yksi tai kaksi akkumateriaalitehdasta. Se olisi erittäin merkittävä piristysruiske alueen elinkeinoelämälle ja kuntataloudelle. Kotkan ja Haminan kaupunkien kanssa tehdyt aiesopimukset viittaavat tällä hetkellä siihen, että toinen tehtaista tulisi Kotkaan (CAM) ja toinen Haminaan (pCAM), mutta mitään päätöksiä asiasta ei ole tehty.

YVA-selvityksessä on arvioitu, että pCAM-tehtaan alkuinvestointi olisi noin 250 miljoonaa euroa ja CAM-tehtaan noin 300 miljoonaa euroa. CAM-tehtaan rakentamisen aikaiset suorat työllisyysvaikutukset olisivat 61 henkilötyövuotta, mutta yhdessä välillisten vaikutusten kanssa vaikutus olisi 1316 henkilötyövuotta.
Jos molemmat tehtaat tulisivat Kotkaan, se tietäisi kaiken kaikkiaan 2413 henkilötyövuotta lisää alueelle.
Rakentamisen aikaiset verotulot arvioidaan yhteensä noin 73 miljoonan euron suuruisiksi, josta 25 prosenttia tulee kunnallisveroista.

Ikuisesti akkumateriaaleja ei tehtaissa tehdä, sillä Suomen malmivaranto on rajallinen. Toimintavaiheen odotetaan jatkuvan vähintään 10 vuotta, jonka jälkeen tehtaat vapautuvat muuhun toimintaan.
Laitoksen käyttövaihe lisää paikallisten tukipalvelujen tarvetta ja vaikuttaa myönteisesti olemassa olevaan palvelurakenteeseen sekä kuntien ja yksityisten palvelujen yleiseen tarpeeseen. Hanke saattaa vaikuttaa positiivisesti alueen koulutustarjontaan ja toisaalta alueen koulutetulle väestölle on tarjolla hankkeen myötä töitä.
Suurimmillaan molempien tehtaiden sijoittuessa Kotkaan ja kapasiteetin ollessa suurimmillaan (120 000 tonnia vuodessa) henkilöstön määrä olisi noin 1000 henkilöä. Pienimmälläkin kapasiteetilla tehtaat työllistäisivät 420 henkilöä.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa