Sunilan asuinalueen nimeäminen ehdolle Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä 12 muun Alvar Aallon piirtämän suomalaisen kohteen kanssa on herättänyt entisestään kiinnostusta Kotkan kansainvälisesti tunnetuimpaan arkkitehtuurikohteeseen.
Aalto on muutenkin ollut viime aikoina pinnalla enemmän kuin pitkiin aikoihin viime vuonna valmistuneen dokumenttielokuvan ansiosta. Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama sekä karhulalaislähtöisen Jussi Rautaniemen käsikirjoittama ja leikkaama elokuva on jo ehtinyt niittää mainetta kansainvälisestikin.
Sunilan matka maailmanperintöluetteloon on vielä pitkä ja voi kestää monta vuotta. Mutta juuri nyt kannattaa olla hereillä, jos esimerkiksi haluaa hankkia asunnon edullisesti tulevasta maailmanperintökohteesta. Se, mitä hinnoille tapahtuu mahdollisen Unesco-statuksen myötä, jää nähtäväksi.
Sunilan puistomaisuus viehättää
Anne Stocker ja Pirmin Mader ovat olleet hereillä. He haluavat olla mukana auttamassa Sunilaa kohti entistä parempaa tulevaisuutta. Sveitsissä asuva pariskunta on hankkinut Sunilasta jo kolme asuntoa.
– Meille on sydämen asia, että Sunila lähtisi nousuun, Anne Stocker sanoo.
Yhtä asuntoa he pitävät tukikohtanaan Sunilan vierailluillaan, toinen on vuokralla ja kolmanteen on suunnitteilla syksyksi taidenäyttely, johon tulee esille Anne Stockerin ja hänen Kotkassa asuvan siskonsa Miisa Nurmen maalauksia, karhulalaisen Riikka Kronström-Johanssonin keramiikkaa sekä ranskalaisen, mutta Sunilassa asuvan Jerome Auzerayn valokuvia.
Stockerin ja Maderin Sunila-rakkaus on varsin uusi juttu. Vasta muutama kuukausi sitten he tapasivat eräässä tilaisuudessa Zürichissä suomalaisen naisen, joka kertoi edullisista asunnoista Sunilassa. Sveitsiläisen korvissa hintataso tuntui ällistyttävän edulliselta, sillä Sveitsissä lähes kaikki asuvat vuokra-asunnoissa, koska omistamisesta joutuisi maksamaan tähtitieteellisiä summia.
Asuntojen edullisuus ei kuitenkaan ollut ratkaiseva asiaa, vaan nimenomaan arkkitehtuuri. Stockereiden tuttavapiirissä on paljon arkkitehteja, ja sveitsiläisille Alvar Aalto on arvoasteikossa heti toisena sveitsiläisen modernismin uranuurtajan Le Corbusierin jälkeen. Le Corbusierin 17 kohdetta pääsi Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2016.Alvar Aalto on todella suuri nimi Sveitsissä.
Talojen arkkitehtuurin lisäksi pariskunta kiinnitti heti huomiota asuinalueen puistomaisuuteen.
– Tämä on Sunilan ehdoton plussa!
– Toinen plussa on se, että alueen asukkaat koostuvat vuokralaisista ja osakkeenomistajista. Se on todella hyvä sekoitus ja puhuu Sunilaan muuttamisen puolesta.
Tulevaisuudessa saattaa siis useampikin sveitsiläisarkkitehti tutkia Sunilan seutua Stockerin ja Maderin houkuttelemina. Paikka sopisi Anne Stockerin mielestä hyvin vaikka etätyöpisteeksi.
Kotkasta maailmalle
Anne Stocker (o.s. Kalavainen) lähti 70-luvun lopulla Kotkasta maailmalle: ensin Helsinkiin sairaanhoito-opistoon ja pian Zürichiin sairaanhoitajaksi, jossa hän toimi pitkään muun muassa naisten klinikalla äityispoliklinikan osastonhoitajana ja leikkaussalissa.
Oma praktiikka Anne Stockerilla on ollut 17 vuotta. Hän antaa lymfahoitoja ja toimii elämäntapakouluttajana.
– Koko ajan olen myös maalannut ja nyt olenkin ryhtymässä vapaaksi taiteilijaksi.
Geologi Pirmin Mader on hänen toinen miehensä. Yhteensä pariskunnalla on viisi lasta ja viisi lastenlasta. Sunilan lisäksi perheen Suomen tukikohtana toimii mökki Ivalossa, jonne Stocker ja Mader suuntasivat pian tämänkin haastattelun jälkeen.