Etelä-Kymenlaaksolle torjuntavoitto ensimmäisissä aluevaaleissa
Pahinta pelättiin, mutta aika hyvin kävi, saattaa moni eteläkymenlaaksolainen ajatella ensimmäisten hyvinvointialueiden vaalien tuloksesta. Ainakin, jos näkökulma on perinteinen Kymenlaakson kaksinapaisuus etelä (Kotkan-Haminan seutu) vastaan pohjoinen (Kouvola). Tässä kisassa etelä voitti valtuustopaikoissa niukasti 30-29. Ainakin tässä vaiheessa, jollei tarkistuslaskenta tai jääviyskysymykset muuta tilannetta.
Joka tapauksessa tasainen maantieteellinen kisa antaa mahdollisuudet pyrkiä hyvään alueelliseen sote- ja pelastuspalveluiden tasapuoliseksi kehittämiseksi.
Kyminlinnan tulevaisuuden suunnittelu etenee monella rintamalla – kansalaisyhdistys perustettiin eri toimijoiden linkiksi ja tueksi
Vuosia kestänyt suunnittelu Kyminlinnan linnoituksen uusista käyttömahdollisuuksista on edennyt asemakaavan luonnosvaiheeseen. Kotkan kaupunkirakennelautakunta käsittelee asemakaavaluonnosta tiistaina ja päättää sen asettamisesta julkisesti nähtäville. Asemakaava-alue ulottuu jonkin verran myös linnoituksen ulkopuolelle Jokirannantien alueelle, jossa myös on muinaismuistokohteita.
Myös Kyminlinnan linnoitusalueen tulevaisuudesta kiinnostuneet kansalaiset ovat aktivoituneet. Vajaa vuosi sitten perustettu Kyminlinnan Linnoitusalueen ystävät ry haluaa toimia muun muassa välittäjänä ja yhteistyökumppanina linnoitusalueen tulevassa toiminnassa.
Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho siirtyy Redstone AERO Oy:n toimitusjohtajaksi
Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho on irtisanoutunut tehtävästään. Eho siirtyy Pyhtäällä toimivan Redstone Aero Oy:n toimitusjohtajaksi. Yhtiö kehittää Pyhtään lentokentän eli Helsinki East Aerodromen toimintaa.
Kymi Sinfoniettan kevätkauden avajaiskonsertti striimataan suorana lähetyksenä – rajoitukset estävät yleisön paikalla olon
Kymi Sinfoniettan kevätkauden avajaiskonsertti orkesterin taiteellisen neuvonantajan Olari Eltsin johdolla striimataan suorana lähetyksenä ilman yleisöä keskiviikkona 19.1. kello 19. Syynä tähän ovat uudet valtioneuvoston hyväksymät koronarajoitukset.
Linkki ”Musiikkia maailman näyttämöiltä” -konserttiin julkaistaan Kymi Sinfoniettan www-sivuilla osoitteessa www.kymisinfonietta.fi ja tämän lisäksi orkesterin sosiaalisen median kanavissa.
Vaalitutkija kehottaa pitämään pään kylmänä ehdokasasettelussa
Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Sami Borgin mielestä hyvin monet asiat ratkaisevat tulevissa aluevaaleissa: ehdokasasettelu, äänestysaktiivisuus, puolueuskollisuus ja se, halutaanko valtuustoihin mahdollisimman asiantuntevat vai juuri oman kunnan edustajat.
Yhdelle roska on toiselle aarre – Kotkan kierrätys ja avustus ottaa vastaan tavaraa ja lahjoittaa sitä edelleen
Kotkan kierrätys ja avustus on tavallaan kauppa, koska sieltä löytyy kaikenlaista arjen tarpeisiin sopivaa tavaraa. Se ei kuitenkaan ole kauppa, sillä siellä ei raha liiku. Sinne voi tuoda itselle tarpeetonta tavaraa ja ottaa mukaansa tarvitsemansa, maksutta. Ottaakseen ei tarvitse tuoda mitään.
Joulun alla tavaroille on entistä enemmän tarvetta.
Korkeakosken kalatie ei houkuttele lohia toivotulla tavalla
Korkeakosken kalatie on toiminut reilut viisi vuotta. Tavoitteena on ollut ennen kaikkea, että lohi löytäisi tiensä kalaportaita pitkin kosken yläpuolelle lisääntymään. Niin ei ole käynyt toivotulla tavalla.
Kymijoen vesi ja ympäristö ry on seurannut kalojen nousua kalatiehen vuosittain.
Kimaran Ruotsinsalmi 1790 -näytelmä on valittu Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin
Pian ensi-iltaan tuleva Teatteriryhmä Kimaran Ruotsinsalmi 1790 -näytelmä on valittu tammikuussa pidettäville Mikkelin Työväen Näyttämöpäiville. Reijo Paukun käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä on yksi yhdeksästä valitusta. Nyt 45. kertaa järjestettävään tapahtumaan hakijoita oli 28.
Marko Turusen sarjakuvissa sekoittuvat todellisuus ja fantasia
Kotkalainen sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataiteilija Marko Turunen muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa neljä vuotta sitten tehdäkseen sarjakuvakirjan. Nyt kirja – Kotolan mies ja loinen – on ilmestynyt.
– Tapani on luoda vastakohtia, joista syntyy mielenkiintoisia jännitteitä.
vostetulla Suomen sarjakuvaseuran myöntämällä Puupäähatulla vuonna 2007.
Lujatalo sai Xamkin kampuksen pääurakan – urakan arvo on 40 miljoonaa euroa
Lujatalo ja Kymenlaakson Kampuskiinteistöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kotkansaarelle Kantasatamaan rakennettavasta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin, Kotkan kampuksesta. Hanke tulee valmistuttuaan täydentämään Kotkan kehittyvää satama-aluetta, jossa on jo ennestään käynnissä useita rakennushankkeita. Hankkeen rakennusteknisten töiden kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa.