Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström on sekä hieman yllättynyt että myös pettynyt torstaina julkistetun EK:n kuntaranking-tutkimuksen tuloksiin, joiden mukaan Kotkan-Haminan seutukunta on vähiten vetovoimaisin alue Suomessa yritysjohtajien näkökulmasta.
– Valehtelisin, jos jotain muuta väittäisin, David Lindström sanoo.
Lindström pettymys perustuu siihen, että hän on työssään nähnyt aivan toisenlaisia merkkejä asioiden kulkusuunnasta kuin, mitä tutkimustulos osoittaa.
– Tilastojen mukaan työpaikat alueellamme lisääntyvät, yritysten yhteenlaskettu liikevaihto lyö ennätyksiä ollen jo yli rakennemuutosta edeltäneen tason, seutu kiinnostaa suuria kansainvälisiä toimijoita investoimaan ja muuttotappio on hidastunut, Lindström luettelee.
– Erilaiset signaalit puhuvat sen puolesta, että eivät asiat niin huonosti ole.
Lindström ei kuitenkaan halua selittää mustaa valkeaksi. Hänen mielestään tutkimus on otettava vakavasti ja lähdettävä konkreettisesti tutkimaan, mistä nyt saatu kritiikki kumpuaa, ja tartuttava epäkohtiin.
– Enää keskustelu yleisellä tasolla ei riitä.
Lindström myöntää, että kriittisten äänten paikallistaminen ja niihin tarttuminen ei ole helppoa. Yhtä lailla tärkeänä hän pitää sitä, että myös tyytyväiset ja optimistiset tahot saataisiin vastaamaan tällaisiin kyselyihin.