Minua hirvittää:
- Elämäni loppuaika
Joudunko kärvistelemään viimeiset vuoteni kotona? Lukemattomat ovat päivämme, mutta neljännellä kvartaalilla tietää jo, että elpyminen elämän kiihkeimpään kiitoon on epätodennäköistä. Kestoiloitsen siitä, että jalat ja pää pelaa, mutta pelaako vielä sitten, kun on taas mahdollista matkustaa merten taakse? - Koirankakkakeskustelu
Haluaisin kirjoittaa asiallisen kirjoituksen ulosteista, jotka ovat ulosteita riippumatta siitä, mistä peräreiästä ne pulppuavat. Yksilörohkeuteni ei tähän riitä, ja murehdin keskustelun hyödyttömyyttä ja sen kehimää raivoa. - Sähköautojen pakkosyöttö
Autoteollisuus ohjaa käärmettä pyssyyn ympäristöseikkoihin vedoten. Henkensä kaupalla kaivoksista litiumia riipivien lasten veri ei akuissa huutele, kun kuluttajan tavoitteena on omaatuntoa rauhoittava ilmastoteko. Köyhät lapset ovat uusiutuva luonnonvara, eivätkä siksi kuulu ympäristön-, ilmaston- tai minkään muunkaan suojelun piiriin. Kunhan eivät ole omia. - Kaasuautojen valmistuksen vähentäminen
Jokaisen elollisen peräreikä tuottaa polttoainetta, josta saadaan biokaasua, jonka hyödyntämiseen käy tavallinen lyijyakku. Tämä polttoaine ei lopu eikä moottori sammu, vaikka sähköntuotanto takkuaisi. Lyijyä voi kierrättää, mutta autoteollisuuden voittoja ei kaasulla pystytä maksimoimaan. - Sirkkojen ja matojen syöminen
Ilmastosyillä voidaan ohittaa niin lasten kuin eläintenkin yksilöelämä. Jos jokainen söisi vain oman proteiinitarpeensa verran perinteistä lihaa, maailma pelastuisi varmemmin kuin lopettamalla miljardi keinotekoisesti kasvatettua elämää yhden laiduntajan sijaan. - Helppoheikkien politiikka
Politiikka on kuin soittotaito. Jotkut kuvittelevat osaamisen syntyvän tyhjästä sinä hetkenä, kun lavalle noustaan. - Someryhmät
Ei pysty, ei kykene. Sen sijaan, että kuudennen mielipiteen jälkeen keskustelu omenapuiden kevätleikkauksista kääntyisi maahanmuuttoon, nyt lähdetään jo aloituksessa pesäpallomailojen kanssa partioimaan. Ylläpito on usein enää sana. - Väkivaltapelit
Vietnamin sodan aikaan todettiin, että sotilaat jotka harjoittelivat ihmisen muotoiseen maaliin ampumista, pystyivät tappamaan tunteettomasti tositilanteessa. Harjoitus tekee mestarin.
Kuinka on siis vieläkin vanhempia, jotka kuvittelevat lastensa kehittyvän normaalisti verellä mässäilyn ja aseellisen jahtaamisen maailmassa. Hakata voi, sillä showpainissakaan ei kuole. - Ruoan halveksunta
Jos kouluruoka on paskaa, mutta koirankakka ei, ehdottaisin lautasmallin vaihtokauppaa. - Täyteen kauppakassiin ruhjoutunut jugurttipurkki
Tänään se taas tapahtui.
EA MANNERKORPI
Kirjoittaja työskentelee ympäristölaboranttina