”Ehkä haaveilen vaan” on isän ja tyttären yhteinen runokirja

Karri Setälälle syksy on hyvä vuodenaika.

Kaikki lähti siitä, kun kotkalaiselta Harri ”Haase” Setälältä loppui koronan aikana tekeminen. Hän ei ole ristikkomies, mutta tuntui, että jotain aivovoimistelua piti saada. Setälä alkoi kirjoittaa runoja, joita hän itse kutsuu ”jalostuneiksi loruiksi”. Lorujahan musiikkipedagogi ja rytmimies hän oli tottunut kirjoittamaan – lastenlauluiksi, koululauluiksi, rytmiloruiksi bändille.

– Olen aina tykännyt pelata sanojen kanssa, leikkiä niillä.
Setälä päätti kirjoittaa runon päivässä ja julkaista sen Facebookissa. Pian runojen yhteyteen alkoi ilmestyä Setälän tyttären, Silja Setälän maalauksia.

– Aamulla kirjoitin lauseen, sanan tai sanaparin, josta runo sitten päivän mittaan syntyi. Ne ovat muisteluita, fiktiivisiä tarinoita ihmisen kohtaamisesta, kadottamisesta ja kaipuusta, Harri Setälä kuvailee tekstejään.
Runoja kertyi 45, jonka jälkeen hän päätti armahtaa Facebook-kaverinsa ja olla enää häiritsemättä runoillaan. Lupaus ei aivan pitänyt, onneksi, sillä häirintä oli positiivista ja palaute yleisöltä sen mukaista.

– Palaute on ollut yllättävän hyvää ja kannustavaa.

– Yllätin myös itseni. En olisi uskonut, että vielä tällaisella eläkeläisellä olisi kyky kirjoittaa jotain sellaista, minkä joku toinenkin ymmärtää.
Setälä viittaa hymähdellen myös suvun velvoitteeseen, mutta toppuuttelee kirjoittamasta sitä juttuun. Kirjoitan nyt kuitenkin.

Harri Setälän isänisänisän veli (isoisosetä) oli suomen kielen ja kansanrunouden tutkija, yliopistomies ja poliitikko E.N. Setälä, joka jo 16-vuotiaana vuonna vuonna 1880 laati teoksen Suomen kielen lauseoppi. Tätä teosta samoin kuin hänen myöhemmin kirjoittamaansa Suomen kielen oppikirjaa luettiin pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti Suomen oppikouluissa äidinkielen kieliopin oppikirjana.

Tyttären mukaantulo oli ratkaisevaa

Ajatus runojen kokoamisesta kirjaksi tuli sekin kai yleisöltä. Sitten soitti säveltäjä Minna Miettinen ja kysyi lupaa säveltää joitakin Setälän runoja. Koesävellyksestä innostui laulaja, näyttelijä Eija Ahvo.

– Mietin, että voisihan sitä kirjankin tehdä ja julkaista sen runokonsertissa. Musiikki on kuitenkin ollut kuitenkin koko elämäni läpi kulkenut teema.
Lopullinen päätös kirjasta syntyi, kun tekstiilitöitä ja muotoilua Metropoliassa opiskeleva Silja Setälä (21) tarttui isänsä tarjoukseen kuvittaa runoteos. Parissa kuukaudessa syntyi noin 40 kuvaa.

Olemme tehneet kirjaa vuorovaikutteisesti. Silja ei ole piirtänyt kuvia runojeni pohjalta vaan niiden innoittamana. Siljan panos kirjan syntyyn on ollut todella iso.
Musiikkitaustastaan huolimatta kovin monta laulullista tekstiä Setälä ei runokirjaansa mukaan ottanut.

– Oli helpompi kirjoittaa vain ajatuksia kuin ajatella, minkälaisia riimejä niistä tulee.

Monitaiteellinen julkistus
Ehkä haaveilen vaan -runoteos julkistettiin syyskuussa runokonsertissa, jossa monitaiteellisuus oli vahvasti läsnä. Näyttelijät Arto Myllärinen ja Reetta Hulmi tulkitsivat Setälän runoja draaman keinoja käyttäen, Eija Ahvo ja Minna Miettinen esittivät Miettisen säveltämiä Setälän runoja sekä kotkalaiset muusikot Teemu Seppälä, Juho Roslakka ja Max Paananen yhteistyössä sävellettyjä Setälän runoja. Suurella kankaalla kulki Silja Setälän runokirjakuvitus.


Ehkä haaveilen vaan -runokirja on myynnissä Suomalaisen kirjakaupan Pasaatin myymälässä.

Harri Setälä on iloisen yllättynyt saamastaan runsaasta myönteisestä palautteesta.
Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin