Kotikonnuilleen palannut Juuso Laitinen allekirjoitti joulukuussa pelaajasopimuksen jalkapallon Kakkoseen nousseen Peli-Karhujen edustusjoukkueen kanssa. Laitinen sai vuodenvaihteessa hoitaakseen myös junioreiden toiminnanjohtajan tehtävät.
– Tuntuu tosi hyvälle. Kasvattajaseura on aina lähellä sydäntä. Olen seurannut aina mielenkiinnolla seurojen junioritoimintaa missä olenkin ollut. Voin hyödyntää niitä kokemuksia nyt, Laitinen sanoo.
Apuja tehtävien hoitoon on tulossa myös koulun penkiltä, sillä Laitinen aloitti viime syyskuussa urheilujohtamisen etäopinnot Pohjois-Tanskan yliopistossa Aalborgissa.
Pelaajauran jälkeisen elämän suunnittelu piti pelaajan kotikonnuilla, vaikka kysyntää ja ehkä halujakin ammattilaiskierroksen jatkamiseen olisi ollut.
– Puolison lievällä painostuksella jäin Kotkaan. Kandin paperit on mahdollista saada kahdessa ja puolessa vuodessa. Maisteriopinnot vievät sen jälkeen kaksi vuotta, Laitinen kertoo suunnitelmistaan.
Perhearki pelaajauran jälkeen on lähempänä ja lähempänä, mutta 31-vuotiaan pelimiehen vaisto on tallella. Lähtö vielä kerran ulkomaille on mahdollista, jos tarjous olisi tarpeeksi houkutteleva.
– Aikaisemmin soitin itse ja menin tyrkylle. Nyt lähden vain, jos joku ottaa yhteyttä. Sen verran monta vuotta olen pelannut, että kyllä ne tietää kuka miä olen, Laitinen linjaa.
PeKa ja FC KTP tekivät yhteistyösopimuksen hiljattain. Se mahdollistaisi myös pelaamisen Veikkausliigassa kätevästi. Juuri tällä hetkellä KTP kärsii toppariongelmista.
– Ei sekään tietysti aivan mahdotonta ole, Laitinen pyörittelee.
Ammattijalkapalloilijan osa ei aina ole kaksinen Euroopan huippusarjojen ulkopuolella. Sen on myös Laitinen nähnyt.
– Puhutaan ammattilaisuudesta, mutta ei se palkassa näy. Voi olla, että ei makseta edes tonnia kuukaudessa. Toki asunto ja ruokailu on järjestetty.
Omista ansioistaan Laitinen ei puhu, mutta kilpailu pelipaikoista on raakaa. Oman paikan löytäminen ei ole kenellekään helppoa.
– Pelaajilta kyllä vaaditaan hirveästi, mutta ilman palkkaturvaa, ilman eläkkeen karttumista vaikkapa 35-vuotiaaksi asti, Laitinen luettelee.
Vuoden 2018 lopussa julkaistun vertailun mukaan pelaajan keskipalkka Suomen Veikkausliigassa oli 20 000 euroa vuodessa, kun vastaava luku Ruotsissa oli 98 000 euroa, Norjassa 75 000 euroa ja Tanskassa 135 000 euroa. Tuskin maailma paljon on tuosta muuttunut.
Suositteletko Juuso Laitisen pelaajapolkua?
– En suosittele tai tavallaan suosittelen. Minulla ainakin Virossa oli tarve nähdä ja kokea, mutta mielellään olisin pelannut jossain hyvässä seurassa pitempään, Laitinen pyörittelee.
Tulevalle urheilujohtajalle riittää työsarkaa. Kehno ammattilaisuuden taso näkyy myös siinä, että moni pystyvä pelaaja joutuu valitsemaan siviiliuran aivan liian aikaisin urheilun kannalta.
– Ymmärrän, että pelaaminen ei ole kaiken työn arvoista. Usein on vielä niin, että ulkopaikkakuntalaiselle maksetaan jostain syystä enemmän tai helpommin kuin oman kaupungin pelaajille, Laitinen sanoo.
Pelipaikka saattaa mennä samantasoiselle ulkomaalaiselle pelaajalle, jolle jo pääsy Suomeen on toivonkipinä paremmasta. Maailman suosituimman pelin maailma on täynnä tilaisuuttaan etsiviä pelaajia. Heidän kohtelunsa on joskus luku sinänsä.
– Olen kuullut, että Suomeenkin on tuotu pelaajia, jotka jäävät oman onnensa nojaan ja tekemään ihan jotain muuta, jos eivät saa sopimusta.
