Hovinsaarelle syntyy laaja veneilypalvelukeskus

Henri Hanski (vas.) ja Saamo Hakuli ovat tyytyväisiä siihen, että siirsivät yrityksensä Haminasta Kotkaan.


Kukkalahden alueen veneilypalvelut kehittyvät Vasikkasaarentiellä Hovinsaarella Kotkassa. Jo ennestään alueella toiminut Veleiro on saanut naapurikseen Haminan Neuvottomasta Kotkaan muuttaneet Boat Service Oy:n, Marina Services Oy:n sekä HTH Groupin.

– Tämä on hieno paikka, josta löytyivät hyvät tilat. Veleiro tästä meille vinkkasi, sanoo kaikki yritykset joko yksin tai kumppanin kanssa omistava Henri Hanski.
Veneilykeskittymän uudet yritykset haluavat kehittää aluetta yhteistyössä Veleiron kanssa. Ne eivät kilpaile palveluillaan keskenään vaan täydentävät toisiaan.
Veleiron valikoimassa ovat kaikenkokoiset moottorit ja veneilytarvikkeet laajasti, kun Boatservice tarjoaa pienempiä moottoreita ja myös soutuveneitä. Molempien toimialaan kuuluvat veneiden huolto ja säilytys.
Hanski omistaa yhdessä Saamo Hakulin kanssa Marina Services -yrityksen, joka on keskittynyt laituri- ja rantarakentamiseen ja laituritarvikkeiden myyntiin. Yhdessä puolisonsa Tanja Hanskin kanssa Henri Hanski omistaa halliyhtiö HTH Groupin.

Alueen yrittäjien katseet ovat kääntyneet myös Kotkan kaupungin suuntaan. Toiveena on saada Kukkalahden täytetty alue ja ranta käyttöön, joka palvelisi myös yrityksiä.

– Rakentava yhteistyö kaupungin kanssa on ollut positiivinen yllätys. Vuoropuhelu kaupungin kanssa toimii, Hanski kehuu.

Kaupunki myönteisenä alueen kehittämiseksi
Kotkan kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen pitää Kukkalahden aluetta erittäin ainutlaatuisena mahdollisuutena erilaisten veneilypalveluiden kehittämiseksi ja keskittämiseksi.
Hannosen mukaan kaupunki suhtautuu myönteisesti alueen kehittämiseen varsinkin, jos eri yrityksillä on yhteinen tahtotila ja valmiudet yhteistyöhön.
Yrittäjien toivelistalla ovat muun muassa riittävän suuri veneiden laskuramppi ja huoltolaituri sekä saada itse kenttä veneilijöitä palvelevaan käyttöön. Kenttä ja laskuramppi palvelisivat Hanskin mukaan muun muassa veneineen ympäri maata kiertäviä uistelijoita.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa