Ilkka Muurman: Mike

Huomaan viettäväni paljon aikaa Google Earthin parissa. Nyt kun ei pääse matkustamaan, voi muistella vanhoja reissuja vaeltelemalla satelliittikuvien avulla tutuilla kaduilla ja toreilla.
Kävin Kap Verdeen kuuluvalla Salin saarella vuoden 2019 tammikuussa vaimoni ja lastenlasteni kanssa. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen Afrikkaan suuntautunut matkani.
Pieni turismista elävä Santa Marian kaupunki ei juurikaan poikennut esimerkiksi Espanjan vastaavista kaupungeista: italialaisia ravintoloita, irkkupubeja, kiinalaisten kauppoja.

Zoomaan Google Earthin kuvan Santa Marian reunalla sijaitsevaan italialaisten ylläpitämään lomakylään, jossa asuimme.
Tuo tuossa on suuri ravintolarakennus, jossa näin Miken ensimmäisen kerran. Pitkä takapuoleen ulottuva tukka, villinä rehottava parta ja hippimäisen rento vaatetus herättivät mielenkiintoni heti.
Seuraavan kerran kohtasin Miken (jonka nimeä en tässäkään vaiheessa vielä tiennyt) allasalueella. Mies hyppäsi hurjasti karjuen vaatteet päällä altaaseen.
Tammikuussa Kap Verdellä on talvi, ja vaikka lämpötila nousi päivittäin 25 asteeseen, lämmittämättömien altaiden vesi oli liian kylmää uimiseen. Kiinnostuin lisää Mikestä.

Kohtalon oikku tai paremminkin tikkakisa ajoi meidät yhteen. Olimme ainoat pohjoismaalaiset kisaan osallistuvien joukossa ja näin muodostimme Pohjoismaiden joukkueen.
Mike paljastui ruotsalaiseksi, joka joi kuin suomalaiset. Hän oli vihkiytynyt rockmusiikkiin kuten minäkin, joten jutunjuurta riitti.
Keskustelimme musiikista altaan reunalla groguelasit käsissämme. Kapverdeläisten mukaan merirosvot eivät juoneet rommia, vaan Kap Verden kansallisjuomaa, grogueta. Perhe ja tikanheiton lisäksi monet muut urheiluharrastukset estivät minua hukkumasta groguemereen. Toisin kävi Miken.

Viimeisen kerran tapasin Miken karaokeillassa. Mies notkui baaritiskillä groguekola kourassaan. Nähdessään minut hän huusi: ”Ilkka perkele saatana Hurriganes.” Mike kertoi laulavansa Queenin Bohemian Rhapsodyn, jota on selvin päinkin lähes mahdotonta esittää virheettömästi.
Kun marssin laulamaan Lady Janea, kuului baaririskiltä tuttu mylvintä: ”Ilkka perkele saatana Hurriganes.”
Mike hoippui illan viimeisenä esiintyjänä lauteille esittämään Bohemian Rhapsodyn. Vaikka mies ei pysynyt kunnolla tolpillaan, hän lauloi laulun lähes Freddie Mercuryn veroisesti.
Tämän jälkeen Mike katosi kuin vulkaaninen saari mereen. Hänen vaimonsa luki kirjaa altaalla kuten ennenkin, mutta viereinen aurinkotuoli pysyi tyhjänä.

ILKKA MUURMAN
Kirjoittaja on haminalainen pakinoitsija

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa