Ei ole mitenkään epätavallista, että kaupunki on osallisena oikeusjutuissa. Tässä lehdessä on esillä muutamakin juttu, joissa oikeuden näkemystä asioihin haetaan joko suoraan tai välillisesti.
Kotkan oikeudenkäyntihistoriasta on vielä hyvässä muistissa prosessi, jossa entinen museomestari pyöritti kaupungin hallintoa vuosikausia tutkintapyynnöillään. Kotka ei kai koskaan joutunut maksamaan entiselle työntekijälleen mitään, mutta teki sen lopulta vapaaehtoisesti, jotta saisi vihellettyä pelin poikki.
Museomestarin jatkuvat tutkintapyynnöt ja niihin vastaaminen veivät niin poliisin kuin kaupungin lakiosaston työpanosta jopa useita henkilötyövuosia. Aikaa, joka oli pois jostain muusta.
Lopulta kaupunki väsyi ja päätyi aivan poikkeukselliseen sovintoratkaisuun ja maksoi 50 000 euroa siitä, että museomestari ei enää nostaisi yhtään juttua kaupunkia vastaan. Kaupunki maksoi, vaikka tiesi olevansa oikeassa.
Entinen tietohallintokoordinaattori Tuula Palonen on käynyt oikeustaistelua nyt viisi vuotta siitä, sanoiko Kotkan kaupunki hänet irti laittomasti vai ei. Tähän saakka oikeus on asettunut kaupungin puolelle ja määrännyt irtisanotun työntekijän maksamaan kaupungin 30 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Jälleen kaupunki on mielestään oikeassa. Tässä tapauksessa se ei edes keskustele siitä, voisiko vaatimuksista luopua. Keskusteleminen ei ole ollut muutenkaan käytetty keino prosessin kuluessa. (sivut 8-9)
Palosen tapaus on sen sijaan herättänyt runsaasti keskustelua ja ihmettelyäkin varsinkin sosiaalisessa mediassa. Ulkopuolelta katsoen ei hyvällä tahdollakaan voi ajatella, että minkäänlainen inhimillisyys olisi asiassa tapahtunut. Näyttää pikemminkin siltä, että asiat alkoivat mennä väärille raiteille heti alun alkaen, eikä tahtoa ja ymmärrystä sovitella asiaa löytynyt.
