Matti Paavilainen: Uneksittu kohtalo. Runoja 1964–1991. Toim. Olavi Heino ja Sisko Nampajärvi. Priki, 2021.
Martti Jussi-Pekka: Ikuisesti virtaava vesi. Kymijoen koskimatkailun syntytarina. Grafita kirjat, 2021.
Korkeakoski Kierikkala kyläkirja. Toimittanut Tarja Karell 2021.
Kolme kuluvan vuoden uutuusteosta näyttävät kuin kaleidoskooppi kotkalaisuuden maailmoja. Ensimmäisessä Olavi Heino ja Sisko Nampajärvi tarjoavat kattauksen Matti Paavilaisen runoja. Taustaesittelyissä he tuovat esiin sekä oman henkilökohtaisen suhteensa runoilijaan, että tietoja runoilijasta, kriitikosta ja opettajasta. Tätä olisi voinut laajemminkin esitellä. Nyt taustoitukset jäävät turhan kapeiksi.
Kirja koostaa läpileikkauksen tai pikemminkin tuhdit maistiaiset Paavilaisen kahdestakymmenestä runokokoelmasta. Toimittajat ovat valikoineet mielirunojaan. Kirja toimii hyvänä heittona Paavilaisen monipuolisuuteen runoilijana. Täytyy tunnustaa, että välillä erillisiin kokoelmiin huonolla onnella tutustuneena en ole aina innostunut hänen runoistaan. Laajaan tuotantoon mahtuu välitöitä.
Vaikka Paavilainen kuvaa tiukasti lapsuuttaan runoissaan, mitä toimittajat pitävät runoilijan tuotannon ytimenä, itse pidin enemmän ilmavista ja monimutkaisen täsmällisistä hetkistä runoissa:
”Huvilasta tuli surula: ei mitään kesää tänä kesänä ehditty.”
Jokaisen kotkalaisen kannattaisi lukea, itsekin luin ensimmäisen kerran, Kotkan kaupungin tilaama 100-vuotisjuhlaruno vuodelta 1978. ”Iso lintu valvoo minuuttien merta” hätkähdyttää jo nimellään. Pitkässä runossa Paavilainen kiteyttää kaupungin historiaa vähän turhankin yksityiskohtaisesti, mutta välillä runo yltyy mielettömään visioon, joka on kuin virkistävän tuulen tuiverrusta päässä:
”Ja talo ikkunoistaan repeää, laskee lämpimän ja kutsuu sisäänsä kylmän, rakennus puretaan, puretaan kaupunki, joka kerran kasvoi kaupunkia.”
Heino ja Nampajärvi ovat tehneet kulttuuriteon, johon kannattaa tarttua ja sukeltaa sisään Kotkassa vuodesta 1971 kuolemaansa saakka vaikuttaneen hahmon teksteihin.
Sukellus Kymijoki-matkailuun
Aila ja Martti Jussi-Pekan yrittäjätarinaa lukiessa ei enää ihmettele hetkeäkään, miksi Kotka päätyy yrittäjäystävällisyyskyselyissä aina koskenpohjimmaiseksi. Kuvatut viimeiset kolmekymmentä vuotta Kymijoella näyttävät sekä yrittämisen hienouden että hankaluuden. Teoksessa kerrotaan Kymijoen matkailullisen hyödyntämisen historia. Samalla koetaan yrittäjäpariskunnan elämän ilot ja surut.
Tämä kirja kuvastaa Kotkaa monellakin tavalla. Kirjan jälkeen jää taas harmittelemaan sitä, ettei Kymijoki leimaa kaupunkia samalla tavalla kuin meri, vaikka Kotka on syntynyt Kymijoesta ja merestä aivan tasavahvasti.
Jokaisen yrittäjäksi aikovan kannattaa tarttua kirjaan senkin takia, että se on kuin oppikirja yrittämisen vaatimasta sitkeydestä ja innovatiivisuudesta. Kirja kertoo samalla kaupunkimme lähihistoriasta. Monien kotkalaisten muistoissa Jussi-Pekan kuvaamat tapahtumat elävät varmaan edelleen.
Kyläkirja sekä hyvässä että pahassa
Kierikkalan kyläkirja on turhankin tyypillinen kyläkirja, johon on haluttu kerätä kaikki mahdollinen suku- ja taloluetteloista erilaisiin tarinoihin. Tapa on yleinen ja toimii taatusti osalle lukijoista oikein hyvin. Lopputulos on sekava. Hieman toisenlainen lähestymistapa mahdollistaisi laajemman lukijakunnan.
Kierikkala-kirja pitää sisällään niin monia hyviä tarinoita sotalapsi- ja muista elämänkohtaloista arjen pikku yksityiskohtiin, 1950-luvun lasten leikkeihin ja Korkeakosken markkinakuvauksiin, että toivon tätä kirjaa selattavaksi monissa käsissä.
Varoituksen sanana se, ettei kirjaa kannata lukea alusta loppuun, sillä sukukirjamaiset nimiluettelot voivat uuvuttaa lukijan heittämää kirjalla veslintua. Kirjaa kannattaa selailla ja nautiskella sieltä täältä. Kulttuuritekohan tämäkin kirja on, historian ja ihmisten tiivistymä – vähän kuin kohtalona Kierikkala.
PETRI PIETILÄINEN
