Karhulan paloaseman ja alakoulun hankesuunnitelmat läpi hallituksessa

Karhulan paloaseman ja alakoulun hankesuunnitelmat hyväksyttiin Kotkan kaupunginhallituksessa maanantaina.

Karhulan tukipaloasema toteutetaan uudisrakennuksena Rauhalan kaupunginosaan Käpylään.
Hanke toteutetaan ns. perinteisellä toteutusmallilla ja kaupungin taseinvestointina. Kaupunginhallitus antoi luvan käynnistää kohteen suunnittelun syksyllä 2021, jotta rakentaminen voi käynnistyä keväällä 2022.

Hankkeen jatkovalmistelussa huomioidaan kaupunginhallituksen aiempi päätöskirjaus elinkaariajattelun huomioimisesta hankkeen toteutuksessa.

Hankesuunnittelun aikana tilojen tarve ja määrä on muuttunut Kymsote ensihoidon tarpeiden ja yhteisen tilannekeskuksen myötä. Kymsote ensihoito siirtyy tiloihin Keltakallion Mutterinkadulta ja osallistuu osaltaan paloaseman kuluihin myöhemmin tehtävän sopimuksen mukaisesti. Lisäksi piha-alueelle suunniteltu helikopterin laskeutumis- ja lastauspaikka aiheuttaa kustannusten nousua.

Hankkeen tavoitehinta-arviolaskelma on päivitetty uudelleen toukokuussa 2021 ja tarkentunut tavoitehinta-arvio on 11 900 000 €.

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi Karhulan alakoulun hankesuunnitelman ja antoi luvan käynnistää kohteen suunnittelun syksyllä 2021. Koulua suunnitellaan Katajaisten kentän länsipuolelle jäävälle alueelle. Hankkeessa edellytetään toteutettavan kaupunginhallituksen aiemman päätöksen mukaisia elinkaariajattelu- ja työllistämistavoitteita.

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa