Kesäkuulle siirretyt kuntavaalit eivät ihmisiä vielä juurikaan puhuttele. Siitä huolimatta koronan jälkeinen vaalikausi tulee olemaan erittäin tärkeä ja haastava. Valtionavustukset olivat viime vuonna pandemian vuoksi tapissa ja moni kunta erehtyi julistamaan ylijäämäisen tilinpäätöksen jälkeen taloutensa olevan kunnossa. Mutta valitettavasti mörkö tulee vastaan alkavalla vaalikaudella jokaisessa kaupungissa ehkä Helsinkiä ja Kauniaista lukuun ottamatta.
Itse tulin valituksi ensi kerran Kotkan kaupunginvaltuustoon 1980 toimitetuissa vaaleissa. Pois jäämisestäkin on kulunut jo 25 vuotta. Silloin valituista valtuutetuista ei taida mukana olla enää muita kuin kokoomuksen Topias Kotiniemi. Esko Almgren on Kotkan historian ilmeisen ylivoimaisesti pitkäaikaisin valtuutettu, Topiatakin kauemmin istunut, mutta hän piti valtuustosalista yhden välivuoden vaihtaessaan kokoomuksesta kristillisiin.
Itse en ole kyennyt kovin hyvin viime vuosina seuraamaan Kotkan kuntapolitiikkaa, enkä oikein tunne ehdolle asettuvia ehdokkaita. Kokoomuksen varteen otettavin uusi nimi lienee Jouko Rauhala. Ahkerasti toimivan RUK:n ex-pomon tavoite ei taida olla pelkässä kuntapolitiikassa, vaan tähtäin lienee ylempänä. Hyvä niin, määrätietoisuus on politiikassa välttämätön hyve.
Kuntapolitiikalle on maakuntakaupungeissa tyypillistä, että tutut sukunimet istuvat valtuustossa sukupolvien vaihtumisen myötä. Kokoomuksen listoilta näyttää jälleen löytyvän yksi Pikkarainen (Anu tällä kertaa), jonka isoisän ja isän kanssa minäkin istuin valtuustosalissa. Tuttu nimi on myös vihreiden Michael Pounds. Tosin äidin puolen poliitikot ovat ahkeroineet eräässä toisessa puolueessa.
Uudet demarit ovat minulle vieraita. Vanhoista nimistä parhaiten tunnen ministeri Sirpa Paateron. Maakuntayhteistyössä olen tavannut hallituksen puheenjohtaja Sami Virtasta. Ymmärtääkseni hän on vetänyt hallitusta tasapuolisesti ja yhteistyöhaluisesti.
Perussuomalaisen varapuhemiehen Juho Eerolan kanssa en ikäerosta johtuen ole koskaan asettunut samalle viivalle, mutta isänsä kanssa puuhasimme monia asioita.
Jos Kotkan tuleva valtuusto ottaa työnsä tosissaan, sen on oltava mahdollisimman yksituumainen. Edessä on ankarat vuodet. Omana aikanani sinipunayhteistyö oli luonteva ratkaisu. Muuta mahdollisuutta ei oikeastaan ollut. Kepun ja vihreiden valtuutettujen yhteismäärä mahtui tuolloin yhteen taksiin ja kommunistit eivät Pentti Tiusasen johdolla sopineet mistään.
Siitä huolimatta, että SDP ja kokoomus ovat maan hallituksen suhteen eri puolilla barrikadia, Kotkassa niiden on pelattava samaan maaliin, jos kaupunki mielii menestyä. Kotka on vain reilut sata kilometriä Helsingistä. Se pärjätäänkö vai ei, riippuu ennen kaikkea itsestä.
KARI HÄKÄMIES
Kirjoittaja on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja ja kirjailija.
Menu
