Kuntavaalit käytiin ja valituiksi tulleet sekä eri sortin kunnallisjärjestöt ovat aloittaneet paikkajaon puolueiden välillä ja niiden sisällä.
Pyhtäällä meno näyttää hyvähenkiseltä, kuten on viime vuosina ollut tapana, eikä ilmeisesti myöskään Kotkassa ole tässä suhteessa myrskyjä odotettavana.
On inhimillistä, että valituiksi tulleilla on suuria odotuksia. Joidenkin kohdalla toiveet täyttyvät, mutta monet kokevat myös pettymyksiä, erityisesti, koska yleistyvä tapa on ollut, että heti ensimmäisellä kaudella halutaan merkittäviä tehtäviä. Kun itse tulin valituksi ensimmäisen kerran, aluejärjestön puheenjohtaja Åke Engström muistutti, että kaupunginhallituksesta voi haaveilla kolmannella valtuustokaudella.
Paljon tärkeämpää kuin paikkajako on politiikan sisältö. Oman aikani talousarviopäällikkö Seppo Salonen tapasi sanoa, että valtuuston tärkein ominaisuus on sen ennustettavuus. Siis, että asioita valmistelevat virkamiehet voivat luottaa, mistä kyetään päättämään, tai vaihtoehtoisesti mikä taas on liian kunnianhimoista.
Seppo oli taitava budjettiniilo ja ymmärsi myös politiikkaa. Luulen, että hänen kaltaisillaan virkamiehillä olisi nykyisessä kuntamaailmassa vaikeaa. Kovin monessa Suomen kunnassa valtuusto on kuin vauvan takapuoli. Yhtään ei voi tietää, mitä sieltä tulee.
Mutta Kotkassa taidetaan olla menossa parempaan suuntaan. Valtuustossa ei enää juurikaan ole ”tähtipelaajia”, joiden ylikorostunut ego vaati ylikorostunutta politiikkaa. Jos valtuusto on tylsä, se on ikävä juttu lehtitoimittajan näkökulmasta, mutta ei välttämättä kuntalaisen.
Pääsin itse valtuustoryhmän puheenjohtajaksi hyvin nuorena. Myös demariporukkaa veti toinen Sunilan poika, Veikko Yrkki. Pärjäsimme hyvin, joskus niin hyvin, että vaalien alla sovimme pari riitakysymystä, jotta puolueemme eivät näyttäisi liian samanlaisilta. Kaupunginjohtaja Risto Parjanne ei myöskään aina ollut ”ihastunut” hyvästä yhteistyötä. Hänellä oli tapana sanoa, että, jos lähdette Yrkin kanssa reissuun, tulette sieltä takaisin jonkun jalkapallohallin, tai Popinniemen viemärihankkeen kanssa ja laskun lähetätte minulle.
Kahdeksankymmentäluvun kuntamaailma oli erilainen kuin nykyinen, eikä sen ajan oppeja voi soveltaa juurikaan nykyhetkeen. Mutta yksi asia on muuttumaton, kyky tehdä yhteistyötä puolueiden ja ihmisten välillä. Soteuudistus tulee muuttamaan kunnan roolia. Voidaan jopa uumoilla sillä, onko palvelutuotanto siirtymässä pitkässä juoksussa kokonaan kuntatasolta maakuntatasolle. Itse en sellaista kannata, mutta vaaran merkkejä on olemassa. Vaatimustaso siis kasvaa koko ajan.
Kotkalla on mahdollisuutensa. Tarvitaan kuitenkin yhteistyötä ja edunvalvontaa. Jälkimmäinen aihekokonaisuus edellyttää, että ainakin kaupungin suurimmista puolueista kasvaa poliitikkoja Arkadianmäelle, ja vielä sellaisia, jotka eivät jää pelkästään jonon jatkoksi, vaan yltävät ministerisalkkuihin saakka.
Olikohan se italialainen filosofi ja valtiomies Niccolo Machiavelli, joka aikanaan sanoi, että politiikka on mahdollisuuksien taitamista. Sitä se on. Mahdollisuudet voi pilata, tai käyttää hyödykseen. Uudet valtuustot ovat paljon vartijoina.
KARI HÄKÄMIES
Kirjoittaja on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja ja kirjailija.
