Urho Kekkonen kirjoitti viisikymmentäluvulla ”Onko maallamme malttia vaurastua”-nimisen pamfletin. Moni tutkija sanoo, että Kekkosen ajattelu oli alku suomalaiselle aluepolitiikalle. Hän oli kotoisin Kainuusta ja vaati kirjoituksessaan voimakkaita, valtiojohtoisia toimia Pohjois-Suomeen.
Vuosikymmenet sitten Suomi olikin jakautunut aika lailla köyhään itään ja pohjoiseen ja selvästi vauraampaan etelään ja länteen. Tänä päivänä tuo asetelma on perin juurin vanhentunut, mutta suomalainen politiikka ja myös Euroopan Unioni elävät aivan kuten mikään ei olisi Kekkosen päivistä muuttunut.
Tilastokeskus julkaisi joku aika sitten kuntien ja maakuntien uudet väestöluvut. Kymenlaaksolaisittain ja kotkalaisittain numerot kertovat murheen kieltä. Kotkan asukasluku pieneni viime vuonna neljälläsadalla ihmisellä. Tulos on Suomen kuntien joukossa neljänneksi huonoin. Eikä lohtua varmaan saa edes siitä, että ikuinen kilpakumppani Kouvola oli pahnan pohjimmainen lähes yhdeksänsadan asukkaan menetyksellä. Hyvää tulosta ei tehnyt myöskään Hamina. Ympyräkaupungin asukkeja on yli kaksisataa vähemmän kuin edellisenä vuotena. Pientä piristystä tarjoaa Pyhtää. Sen alenema oli vain kymmenen ihmistä.
Mitä noista tilastoista pitäisi ajatella? Selityksiä on monenlaisia, mutta selvää on, että surkealle kehitykselle pitäisi saada stoppi. Kymenlaakso menettää asukkaitaan Suomen toiseksi eniten. Vain Etelä-Savossa menee vielä huonommin.
Strateginen suunnittelu on Suomen kunnissa kovin heppoista. Tai oikeammin ei suunnittelu, vaan toteutus. Valtuustoryhmät heittävät kukin vuorollaan kauan hinkatut asiakirjat roskakoriin, kun esityslistalla on oman puolueen kannattajakunnalle vaikea päätös. Asioista päätetään kovin usein yksi kerrallaan ilman, että on hahmotettu kaupungin suunta.
Kun asuin Kotkassa vuosituhannen alussa muutaman vuoden, olin havaitsevani, että kaupunki tavoitteli vääränlaisia asioita. Kunnianhimoa riitti, mutta realismi oli kadoksissa. Eräs kaupungintalon kokenut virkamies totesi minulle kerran golfkentällä, että ihan hienoja juttuja siinä tapauksessa, että Kotkassa olisi puoli miljoonaa asukasta. Taisi analyysi pitää aika lailla kutinsa.
Yliopistoa ei ole ja se on ongelma, mutta ei ole Seinäjoellakaan ja silti se pärjää ja kasvaa. Ei ole nopeaa ratayhteyttä Helsinkiin. Ei ole, eikä ole vuosikymmeniin. Itärataa tuskin koskaan rakennetaan ja jos rakennetaan niin aikaisintaan 2050-luvulla, oli ratalinjaus mikä tahansa. Eli nyt pitää keskittyä siihen, mikä on tehtävissä heti ja mikä on mahdollista.
Kotkasta ei saa millään ilveellä akateemista, mutta sen teollinen perinne on vahva. Siihen on hyvä keskittyä. Kaupunginjohtajien ja muiden myyntimiesten kannattaa kolkutella Kehä III:n konepajojen ovia ainakin kuvaannollisesti ja jättää hienommat hommat toisten kaupunkien kontolle. UPM:t ja muut hakevat hyvin yksinkertaisia asioita: ahkeraa ja osaavaa työvoimaa, joka ei lakkoile, tavallisia peruspalveluja sekä sutjakkuutta kaupungin hallinnossa.
Kuntamaailmassa pidot eivät parane, jos väki koko ajan vähenee. Mutta Kotkalle kaikki on mahdollista. Pitää vain valita suunta ja sitoutua siihen.
