Kulttuuri

Uudessa romaanissaan Ritva Hellsten pohtii vallankäyttöä uskonnollisissa piireissä

Kotkalaisen kirjailijan Ritva Hellstenin romaani Anna minulle nimi ilmestyi alkukesästä. Siskonsa Raija Siekkisen elämästä aiheensa saanut edellinen romaani Raija oli menestys ja ylsi myös Finlandia-ehdokkaaksi vuonna 2020.
Uusi romaani käsittelee hengellistä ja henkistä vallankäyttöä uskonnollisissa piireissä. Romaani kysyy, miksi toiset ihmiset ovat sille alttiimpia kuin toiset, jotka eivät sille alistu.
Näitä asioita pohtii paljon myös romaanin päähenkilö Malla, jonka elämää seurataan noin neljänkymmenen vuoden ajan..

Haminan Runouden rajoilla -festivaali sukeltaa lastenlyriikkaan

Haminan Runouden rajoilla -festivaali järjestetään tänä vuonna 16.–18. syyskuuta. Tapahtuman teemana on lastenrunous. Festivaali koostuu asiantuntijaseminaarista ja kaupungin keskustaan levittäytyvästä, pääosin koko perheelle suunnatusta muusta ohjelmasta.

Lohisoitto alkaa keskiviikkona – loppuviikko täynnä kaikenlaista musiikkia

Kymijoen Lohisoitto -festivaali käynnistyy keskiviikkona 8.6. Tapahtuma päästään vihdoin järjestämään normaalimmin kolmen vuoden odotuksen jälkeen: vuonna 2020 festivaali jäi kokonaan pois koronapandemian vuoksi ja viime vuonna koronarajoitusten edelleen kurittaessa tapahtumia Lohisoitto järjestettiin typistetyssä hybridimallisessa muodossa kahdessa osiossa.

Luottavaisena kohti syksyä – Mikko Leppäsen toive: ei enää uusia variantteja

Kymi Sinfoniettan kausi alkaa pian olla taputeltu, ja toimitusjohtaja Mikko Leppäsen katse tähyääkin jo ensi syksyyn. Kesäkuun alussa on vielä kaksi konserttia ja heinäkuussa osallistuminen Hamina Tattooseen. Toimitusjohtajan pitää kiireisenä syksyn ohjelmiston suunnittelu ja koesoittosuman selvittäminen.
– Toiveikkaana ja positiivisesti katson ensi syksyyn. Jospa vihdoin pääsisimme pitkän koronakauden jälkeen toiminnassamme normaalille tasolle, eikä uusia variantteja enää tulisi kiusaksemme, toteaa Mikko Leppänen.

Keskustelutapahtuma Pyhtäällä hakee vastauksia Suomen suuriin kysymyksiin

Pyhtään kunta, Pyhtään Kulttuuritalo ja No Fear Agency järjestävät 17.-18.6. uuden keskustelutapahtuman Pyhtään Kulttuuritalon pihamaalla. Kaksipäiväinen tapahtuma kerää saman pöydän ääreen ministereitä, kuntapäättäjiä, yrittäjiä ja muita talouden ammattilaisia – kulttuuria ja tapahtumia unohtamatta. Tapahtuma on osa vuonna 1347 perustetun Pyhtään 675-vuotisjuhlia.

Eeva-Liisa Manner esillä Nelosteatterissa

Teatteriryhmä Kimaran ja Nelosteatterin talotoimikunnan kirjallisessa iltapäivässä sunnuntaina 10.4. kello 15 tutustutaan monipuoliseen kirjailijaan Eeva-Liisa Manneriin. Manner (1921 – 1995) on ollut valtakunnallisesti vahvasti esillä, tulihan viime vuoden joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta Mannerin syntymästä.

Suuri Tuntematon julkaisi kolmannen albuminsa

Suuri Tuntematon -yhtye julkaisi kolmannen pitkäsoittolevynsä Avaruuden kappaleita maaliskuun lopulla. Tuttuun tapaan levynjulkkarikeikka veti Sam´s Pubin tuvan täyteen.
Suuri Tuntematon on ollut koossa pian 20 vuotta. Neljästä jäsenestä kolme (Ilari van der Steen, kitara, Lauri Eerola, basso ja Juho Eerola,laulu) ovat alkuperäisjäseniä. Rumpali Juha Beck on hänkin ollut mukana jo yli kymmenen vuotta.
Kotikentällään Karhulassa Suuri Tuntematon kokee olevansa vahvoilla, mutta muualla se on pysynyt nimensä mukaisena: valtakunnallista läpimurtoa ei ole tullut, jollei sellaiseksi lasketa ulkomusiikillista julkisuutta Ylen TV-uutisia myöten vuonna 2016.

Viimeisin näköislehti

Viimeisin näköislehti