Lukijalta: Ilmastopolitiikka edellä
Suomi voi olla kokoaan suurempi tekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, jos tuemme innovaatioiden kehitystyötä ja viemme ne tehokkaasti maailmalle.
Suomi voi olla kokoaan suurempi tekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, jos tuemme innovaatioiden kehitystyötä ja viemme ne tehokkaasti maailmalle.
Sote on tulossa. Voi vain veikkailla minkälaisen sotkun tämä hallintohimmeli tuo terveys- ja sosiaalipalveluihimme, kun ne jo nytkin ovat usein ihan mitä sattuu.
Olisiko meidän kuntavaaliehdokkaiden mitenkään mahdollista keskittyä omiin teemoihimme ja keskustella asiallisesti ja järkevästi keskeisistä kuntapolitiikan kysymyksistä?
Olisi perin erikoista, että Kotka kustantaisi konsulttiyhtiön kautta 3.maiden oppilaiden lukio-opinnot eikä esimerkiksi suomalaisilla lukiolaisilla olisi samanlaista mahdollisuutta majoittautumisineen ja isäntäperheineen.
Koska ihmisen ikääntyessä ulkona liikkuminen tulee turvattomammaksi, sisäliikunnan tarve kasvaa entisestään. Tällöin oman kodin läheisyydessä oleva kohtuuhintainen kuntosali on korvaamaton.
Etätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Muuttotappiokaupunkina Kotkalla on tuhannen taalan paikka houkutella uusia veronmaksajia pääkaupunkiseudulta. Tähän tarvitaan aggressiivista markkinointia Kotkan vahvuuksista. Ketäpä ei kiinnostaisi läheinen sijainti, kaunis luonto ja halvat asumiskustannukset.
Suomen Kuvalehti 11/2021 julkaisi 19 muuttujaan perustuvan kuntatestinsä. Kymenlaakson kunnat jäävät taas kerran vertailulistan huonommalle puoliskolle. Toistuessaan aina vaan tämä on karmea totuus ja vakava
Jokin aika sitten konsulttiyhtiö Finest Future tarjosi Virolahdelle 20 uzbekistanilaista lukio-opiskelijaa pelastamaan Virolahden lukiota.
Kotkaan tarjottiin saman konsulttiyhtiön toimesta kahta vietnamilaista lukiolaista.
Olisiko meidän kuntavaaliehdokkaiden mitenkään mahdollista keskittyä omiin teemoihimme ja keskustella asiallisesti ja järkevästi keskeisistä kuntapolitiikan kysymyksistä?
Perheiden rooli ja vastuu lasten ja nuorten kasvuyhteisönä on kiistaton. Korona on heikentänyt ennestään vaikeassa asemassa olevien perheiden hyvinvointia ja voimavaroja. Perheiden oikea-aikainen auttaminen ja