Mielipiteet

Kari Häkämies: Vaalien jälkeen on syytä olla viisas

On inhimillistä, että valituiksi tulleilla on suuria odotuksia. Joidenkin kohdalla toiveet täyttyvät, mutta monet kokevat myös pettymyksiä, erityisesti, koska yleistyvä tapa on ollut, että heti ensimmäisellä kaudella halutaan merkittäviä tehtäviä.

Lukijalta: Kotkassa eletään kuplassa?

Muuan pääkaupunkiseudulta Kotkaan muuttanut yrittäjä kertoi minulle epäilevänsä, että Kotkassa eletään jossakin kuplassa. Hän perusteli tätä muun muassa sillä, että kotkalaiset eivät ymmärrä markkinoida kaupunkiaan esimerkiksi upeilla puistoillaan. Satamasta ja tehtaasta kyllä kohkataan.

Lukijalta: Paljon melua tyhjästä

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ”ilmaisesta” ravintoedusta on nostettu kohu, jonka takana lienevät eräät hänen suosionsa kasvusta huolestuneet piirit. Vuosi 2024 presidentinvaaleineen lähestyy vauhdilla, ja pelko Marinin menestyksestä horjuttaa oikeiston rivejä.

Lukijalta: Toimiva uimahalli edistää kaikenikäisten terveyttä

Uimahallit ovat ehdottomasti tärkeimpien palveluiden joukossa, joita kaupunki voi asukkailleen tarjota. Kotkalaiset tarvitsevat uuden, kunnollisen uimahallin. Ratkaisun tulisi olla laadukas, esteetön, monipuolinen ja tarpeeksi tilava, sillä käyttäjiä riittää.

Ilkka Muurman: Elvis ja perhoset

Kaikki alkoi yhdestä viattomasta palapelistä. Tilasin viitisen vuotta sitten hetken mielijohteesta Beatlesin Rubber Soul -albumin kantta esittävän palapelin netistä. Sitten keksin kehystää ja ripustaa sen kotimme keittiön seinälle.
Nyt Beatles-albumien kansia roikkuu kotimme seinillä palapeliversioina jo yhteensä viisi kappaletta, ja Let It Be on työn alla.

Lukijalta: Korona, kunnat ja Kymsote

Nyt on oikea aika ottaa jäsenkuntien hallinnossa kantaa siihen, miten viime vuonna tehtyä palvelusopimusta mahdollisesti on euromäärien osalta tarkistettava.

Lukijalta: Arkkitehdeillä liian suuri sananvalta

Olen vakuuttunut, että kantasataman tapahtumakeskuksenkin suhteen olisi ollut mahdollista saavuttaa suuret säästöt tilojen toimivuudesta tai ulkonäöstä tinkimättä, jos samaan suunnittelupöytään olisi vielä kerran istutettu arkkitehdit sekä tekniset suunnittelijat.

Viimeisin näköislehti

Viimeisin näköislehti