Mielipiteet

Pääkirjoitus: Aallolle arvoa

Eräänä toukokuun päivänä kirjailija, toimittaja Tommi Melender kuvaajineen vietti päivän Sunilassa. Melender laati laajaa juttua Kotkasta ja nimenomaan Sunilasta Image-lehteen. Koska olin Pro Sunila -yhdistyksen

Uudelleen arvioinnin aika

Kotkan verokertymä on ennusteen mukaan tänä vuonna noin 12 miljoonaa euroa pienempi kuin on budjetoitu. Kymsoten lisärahoitustarve on Kotkan osalta tällä hetkellä kahdeksan miljoonaa arvioitua

Ajoittamisen pulma

Käsissäsi oleva ensimmäinen Kymensuu-lehti on syntynyt varsin nopeassa tahdissa. Toki lehteä on suunniteltu pitkin alkuvuotta, mutta lopullinen päätös aloittamisen ajankohdasta tehtiin vasta kolmisen viikkoa sitten.Koronaepidemia

Demokratia on ahtaalla

Kotka on muuttamassa päätöksenteon mallia. Uusi malli otetaan käyttöön ensi kevään kuntavaalien jälkeen, kun uudet luottamusmiehet aloittavat.Osana organisaatiouudistusta Kotka teki verkossa kuntalaiskyselyn, jossa asukkailta kysyttiin

Vihreitten lippujen kaupunki – kuinka kauan?

Kolmessa Kotkan erikoispuistossa liehuu lipputangossa vihreä lippu, Green Flag. Sapokan vesipuiston, Katariinan meripuiston ja Karhulan Jokipuiston lisäksi tulevaisuudessa lippuja voi olla Kotkassa enemmänkin: Kotkan anoi

Hankala perintö

Kotkan nykyinen kaupunginvaltuusto päätti viimeisestä budjetistaan viime viikolla. Päällisin puolin Kotkan taloustilanne näyttää hyvältä: taseeseen kertynyttä ylijäämää on kymmenisen miljoonaa ja ensi vuoden talousarviokin saatiin

Ylimielisyys voi kostautua kuntavaaleissa

Puolueet asettelevat vasta askelmerkkejään ensi kevään kuntavaalikisaan. Valtuutetut miettivät, lähteäkö uudelleen ehdolle vai ei, monet Kotkassa lähtevät. Näkyvin luopuja on kokoomuksen Jari Elomaa, joka tuli

Puu ei petä, eikä jätä

Kotkaan on saatu viime viikkojen aikana useita tulevaisuuden toivoa herättäviä uutisia. Monella eri taholla on vakuututtu siitä, että Kotka on osaamisensa ja sijaintinsa vuoksi paikka,

Viimeisin näköislehti

Mielipiteet

Viimeisin näköislehti