Kirjastojen oleskelutilat on avattu Kotkassa ja 15 minuutin asiointirajoitus on poistunut. Lainaukseen ja palautukseen suositellaan automaateilla asiointia. Kirjastoissa ei järjestetä ryhmävierailuja eikä anneta kasvokkain tapahtuvaa digiopastusta tai muuta lähipalvelua.
Kirjastojen ryhmätyöskentelytilat, tutkijanhuone, Katariinan kammari ja mediatila ovat varattavissa, mutta vain yhdelle henkilölle kerrallaan. Kaikki kirjaston tapahtumat ja tilaisuudet on peruttu.
Kirjastoasioinnin aikana on voimassa vahva maskisuositus. Myös käsihygieniasta ja yli kahden metrin turvavälistä on huolehdittava. Kirjastoon ei saa tulla sairaana tai flunssaoireisena.
Kaupunginkirjasto seuraa viranomaisten ohjeistuksia ja päivittää aukioloaikoja ja muita ohjeita niiden mukaisesti. Asiakkaiden kannattaa seurata aktiivisesti kirjastojen tiedotusta.
Kesän aukioloajat
Kesäkuun alusta elokuun loppuun Kotkan kirjastot ovat auki seuraavasti:
Kotkan pääkirjasto on avoinna ma – pe klo 9 – 19
Lauantaisin kirjasto on suljettu.
Karhulan kirjasto on avoinna ma, ti ja ke klo 10 -19, to ja pe klo 10 – 16
Omatoiminen asiointi ei ole toistaiseksi mahdollista.
Karhuvuoren kirjasto on avoinna ma ja ke klo 13 -19, ti, to ja pe klo 10 – 16
Omatoiminen asiointi ei ole toistaiseksi mahdollista.
Kirjastoauto Ilona ei liikennöi 5.7. – 1.8. Koulujen loma-aikoina ei myöskään ajeta aamukierroksia. Kirjastoauton aikatauluja on saatavilla kaikissa toimipisteissä.
Juhannus
Torstaina 24.6. Kotkan pääkirjasto, Karhulan kirjasto ja Karhuvuoren kirjasto ovat avoinna klo 9 – 16, mutta kirjastoauto Ilona ei liikennöi. Juhannusaattona 25.6. kaikki kirjastot ovat suljettuina, eikä kirjastoauto Ilona liikennöi.
Kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot https://kyyti.finna.fi