Vaikeinta kirjoittamisessa on aina aiheen löytäminen. Kun sen keksii, loppu sujuu ainakin joten kuten. Tällä kertaa nappasin otsikon edellisen illan pienimuotoisesta FB-väittelystä.
Kotkalainen nettikeskustelukumppani nonseleerasi erään hyvin oppineen ja arvostetun kansainvälisen politiikan asiantuntijan ikään kuin tuosta noin vain. No, jos kyse olisi ollut siitä, ovatko ko. tohtorin mielipiteet fiksuja vai tyhmiä, ei väitteissä olisi ollut huomauttamista. Meistä jokainen saa päättää vapaasti, kuka puhuu älykkäästi, kuka ei. Mutta siitä ei ollut kyse, vaan keskustelija esitti arvioita asiantuntijan muodollisesta pätevyydestä, vaikka ei siitä ollut alkuunkaan perillä.
Kotkalaisuuteen on aina kuulunut tietynlainen itsevarmuus. Kuvia ei ole ollut tapana kumartaa. Korskea luonne ei ole ollenkaan huono piirre ihmisessä. Useimmiten siihen satamakaupungissa sisältyy vielä kotiseutuylpeys. Turhaa vaatimattomuutta ei ole ollut tapana harjoittaa.
Mutta hyvä on muistaa, että ajat muuttuvat. Yhä useammassa tehtävässä menestyäkseen tulee omata opillista sivistystä, avarakatseisuutta ja kokemuksia, jos ei aivan pitkin maailmaa, niin ainakin muualta kuin kotinurkista.
Aloittaessani Kotkan kaupungin palveluksessa 1980-luvun alkupuolella oli helppo aistia, että ainakin politiikan puolella koulujen käyminen oli aika usein miinus ei plus. Vain muutamia vuosia aikaisemmin kaupungin aika merkittäviinkin tehtäviin oli saattanut edetä vähäisellä koulutuksella. Tietyllä tavalla asiantila oli ymmärrettävä. Monet olivat olleet sodassa. Koulunpenkin sijasta aika oli monella kulunut juoksuhaudassa.
Psykologiassa on käsite nimeltä arvon kieltäminen. Eli, jos itsellä on joku asia jäänyt saavuttamatta, ei ihminen halua arvostaa niitä, jotka ovat tavoitteessa onnistuneet. Tämä näkyy valitettavasti Kotkassa edelleen.
Maakuntakaupungeissa on aina suhtauduttu Helsinkiin varauksellisesti. Ilmiö taitaa olla yleismaailmallinen. Mutta myös Kotkassa on hyvä herätä siihen, että maailma monimutkaistuu koko ajan. Työelämä vaatii yhä monipuolisempia taitoja. Pelkällä uholla ei voi selvitä.
Kirjoitin viimeksi siitä, että ei ole mikään häpeä olla duunari- ja teollisuuskaupunki. Sanoisin, että päinvastoin sellaiselle kaupunkiprofiilille on Suomessa selkeä tilaus. Mutta ahdasmielisyyteen ei kannata syyllistyä. Satamakaupunkeihin on perinteisesti liitetty tietyn sorttinen avarakatseisuus. Monenmaalaisia ihmisiä vilisi Kotkan kaduilla jo silloin, kun useassa samankokoisessa kunnassa toisesta maasta tullut kävijä oli suoranainen ihmettelyn aihe.
”Kunnon kundia ei päähän potkaista” riimitti Juha Vainio. Tuohon ajatukseen sisältyy mielestäni oivasti toisen ihmisen saavutusten arvostaminen, vaikka hän ei olisikaan syntynyt Kivisalmen sillan oikealla puolella. Kaupunkilaiset luovat kuvan kaupungista enemmän kuin mikään muu asia. Se on hyvä pitää mielessä.
KARI HÄKÄMIES
Kirjoittaja on kirjailija ja Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.
