Kolumni: Lampi

Lautta Kauppatorilta Vallisaareen saapuu laituriin. En ole taustoittanut Helsinki Biennaalia ollenkaan. Haluan kokea sen omin aistein, vaistoin ja ajatuksin.
Heti ensimmäisten teosten kohdalla joudun pettymään. Taiteilijan nimi ja vähän taustatietoja saa tietenkin olla esillä. Mutta miksi infotauluissa on selitetty puhki mitä teokset kuvaavat.
Esimerkiksi tuo pystyyn kuollut puu symboloi ilmastonmuutosta. No ei se minulle ilmennä ilmastonmuutosta, vaan näen siinä oman kuvani, suolapatsaaksi jähmettyneen eläkeläisen, jota voi myös kuvata juuristaankin kuolleella puulla.
Lopetan taustatekstien lukemisen ja annan pölyisen hiekkatien viedä. Moni teos on onneksi rakennettu Vallisaaren lukuisiin viileisiin ruutikellareihin. Heinäkuun helle voisi muuten sulattaa pään, varsinkin kun aivoissa jyskyttää vielä Einin eilinen diskokomppi Mummotunnelissa.
Ruutikellareihin rakennetut teokset ovat kaikki kokonaisuuksia, valon, äänen ja jopa hajun yhdistelmiä, jollaista soisi kokeiltavan joskus myös Haminan Galleria Ruutikellarissa.
Juuri tämäkin ruutikellariin tehty installaatio, jossa nyt seison, imee minut maagisesti sisäänsä johonkin toiseen ulottuvuuteen, jota on sanoin mahdotonta kuvata.
Taiteilija on onnistunut, ainakin minun kohdallani. En yhtään tiedä, mistä on kysymys, koska en lukenut koottuja selityksiä. Tajuan vain, että jokin koskettaa minua, syvästi, syvältä.

Hiki valuu noroina ohimoiltani kainalokuoppiin ja sieltä haaruväliin. Mummotunnelin Mojitot puskevat ihon läpi urakalla. Eipä silti, Eini oli kokemisen arvoinen, samoin bilebändi Sallad.
Saavumme saaren keskellä sijaitsevalle lammelle. Onneksi luen nyt opastaulusta, että lampeen ei missään nimessä saa mennä uimaan, koska sinne on heitetty romua, johon uimari voi tarttua kiinni. Lisäksi lammessa saattaa olla räjähtämättömiä räjähteitä.
Vai menisinkö sittenkin uimaan? Pääsy valtakunnan uutisotsikoihin houkuttaa: ”Eläkeläinen räjähti uidessaan koiraa”. Päivi toppuuttelee idioottia, ja pitkäaikainen haaveeni pulpahtaa pinnalle, vaikka sitten suolenpätkinä ja luunsiruina, jää toteutumatta.
Lampi on ehdottomasti Helsinki Biennaalin kohokohta tähän asti. Se ei ole kenenkään kuuluisan nykytaiteilijan teos, vaan luojan luoma kuvankaunis lampi, jonka ihmiset ovat turmelleet uimakelvottomaksi heittämällä sinne romua ja räjähteitä. Voitaisiinko tässä yhteydessä puhua osallistavasta ympäristötaiteesta tai yhteisöllisestä installaatiosta?
Kun kurkistan lammen peilityyneen pintaan, näen siinä oman kuvani.

ILKKA MUURMAN

Kirjoittaja on haminalainen pakinoitsija.

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin