Kotkan kaupunki aikoo avustaa Ukrainan valtiota ja kansan hätätilan lievittämistä 50 000 eurolla. Kaupunginhallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen päättämään asiasta ensi maanantaina.
C21-kaupungit, joihin Kotka kuuluu, ovat valmistelleet avun antamista Ukrainalle. Osa kaupungeista on tehnyt asiasta päätöksen kaupunginhallituksessaan jo tällä viikolla.
Ukrainan kansa on joutunut humanitaariseen hätätilaan Venäjän valtion hyökättyä maahan 24.2. Ukrainan valtio on esittänyt kansainvälisen vetoomuksen maan ja sen kansalaisten kiireellisestä tukemisesta. Monet toimijat, mukaan lukien Suomen valtio, ovat jo tehneet tukipäätöksiä Ukrainan auttamiseksi.
Myös Ukrainan suurlähetystö on lähestynyt joitakin Suomen kaupunkeja avunpyynnöllä Ukrainan valtioon ja sen väestöön kohdistuneiden sotilastoimien aiheuttamien vahinkojen ja menetysten lieventämiseksi.
Kaupunkien avustukset annetaan rahana tai humanitaarisena materiaaliapuna yhteistyössä Suomen valtion, avustusjärjestöjen tai muun luotettavan yhteistyökumppanin kautta. Tarvikelahjoitukset toteutetaan yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa, rahalahjoitukset voidaan saattaa perille esimerkiksi SPR:n kautta.