Työskentelyapurahoina jaettiin neljä puolivuotista.
Kotkan elinvoimalautakunta on jakanut ensimmäiset vuoden 2021 kulttuuriavustukset. Jaettavina olivat taiteilijoiden henkilökohtaiset työskentelyapurahat sekä kohdeapurahat ja uusien tapahtumien Kiihdyttämö-apurahat.
– Tänä vuonna jaettavien apurahojen painopisteenä on eri kaupunginosissa toteutettava lähikulttuuri, kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo.
– Lautakunta päätti syksyllä varata jaettavien avustusten määrärahasta erikseen osan myös lastenkulttuurin hankkeille. Hakemuksia tuli nyt melkein tuplaten viime vuoden tilanteeseen verrattuna. Mutta lastenkulttuurin hakemuksia tuli vain yksi – tässä on seuraavassa haussa petrattavaa.
Hakemuksia toimitettiin määräaikaan mennessä yhteensä 48. Lautakunta jakoi kokouksessaan apurahoja yhteensä 76 100 euroa. Vuonna 2021 jaettavaa kulttuuriavustusmäärärahaa on yhteensä 109 000 euroa.
Työskentelyapurahoina jaettiin puolen vuoden apurahat (8 250 €) kuvanveistäjä Markku Hirvelälle, kuvataiteilija Heini Niemiselle, oopperalaulaja-muusikko Riku Pelolle ja sarjakuvataiteilija Marko Turuselle.
Kohdeapurahoista suurimmat myönnettiin Kotkan Taiteilijaseura ry:lle (9 000 €), Kotka Jazz ry:lle (6 000 €), Miko Jaakkolan ja Mirka Myllärin työryhmälle (4 000 €) sekä Pro Sunila ry:lle (3 000 €).
Lisäksi kohdeavustuksia myönnettiin muun muassa Puistosessarit -työryhmälle, ”Kolahtaako” -elokuvaviikon työryhmälle ja taiteilija Thomas Prykelle.
Uusien tapahtumien 3 000 euron Kiihdyttämö-apurahat lautakunta myönsi K.Y.M.I. -projektin työryhmälle sekä Kotkan kulttuuri ry:lle.
Kohdeavustuksia haettiin yhteensä 83 640 euron edestä. Avustusta saavat:
Karhulan Läntinen Soittokunta: Puhallinmusiikin kevät- ja syyskonsertit Kulttuuritalo Kyminsuussa. 700 €
”Kolahtaako” elokuvaviikko -työryhmä: ”Kolahtaako” elokuvaviikon järjestäminen syksyllä 2021. 1 200 €
Jaakkola, Miko Mylläri, Mirka: ”Isän rakkaus” -näytelmän kirjoittaminen 4000 €
Kotka Jazz ry: Konserttikustannukset (Jazz-konsertit, East Coast Jazz Club, Musiikki Suomi LIVE 2021, Django festivaali Kotka 2021) 6 000 €
Kotka-seura ry: Omien ja toimintaan liittyvien kulttuuritapahtumien verkkototeutukset. 1 000 €
Kotkan taiteilijaseura ry: Galleria Uusikuvan toiminnan mahdollistaminen. 9 000 €
Kymenlaakson kesäyliopisto, Repin-instituutt:i Seudun visuaalisen alojen opiskelijoille suunnatun Raja-taidekilpailun järjestäminen. 500 €
Langinkosken Leidit ry: Konserttikokonaisuuksien järjestäminen (1. Naiselle ja 2. Maailma on kaunis) 700 €
Mantere, Olli: Työhuoneen kehittämiskulut 500 €
Mantere, Sirkku: Viulun hankintakulut 1 000 €
Palviainen, Seppo: Kahdeksan kuvan valmistus näyttelykuntoon. 800 €
Pro Sunila ry: Alvar Aallon Sunilan tunnettavuuden lisääminen, asukkaiden aktivoiminen ja Kotkan kulttuurielämän rikastuttaminen 4 000 €
Pryke, Thomas: Kirppu sirkus 2021 2 000 €
Puistosessarit-työryhmä: Puistosessarit-tapahtuman järjestämisen kulut. 2 500 €
Ranki, Mikko: ”Mikko Ranki – taiteelliset muistelmat” kirjan tuotantokustannukset 1 000 €
Työryhmä: Hauhia, Marita Muttilainen, Kimmo: Kotkanpoika -kirjan kirjoittaminen elokuvakäsikirjoitukseksi. 1 000 €
Viihdekuoro Hyvän Tuulen Laulajat ry: Virpo varpo -viihdemusiikkia uusin sovituksin pääsiäisen 2021 aikaan. 700 €
Villa Lehmus tmi/ Kainlauri Anne: Itku ja Nauru – Tunteet pinnassa (yhteisöllinen kotiteatterikokeilu) 1 500 €