Belgialainen Pascal Debroek muutti Suomeen kymmenen vuotta sitten. Työn perässä hän tuli, mutta muuttomotivaatiota ei ainakaan vähentänyt se, että hän oli jo valmiiksi Suomi-fani: suomalaiset elokuvat ja musiikki olivat kiinnostaneet jo pitkään. Muuton myötä hän löysi kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät eli vaimonsa, kotkalaisen Martta Tiaisen, sekä suomalaisen luonnon.
Viime vuonna loppukesällä Debroekin-Tiaisen perhe muutti Helsingistä Kotkan Mäntykankaalle.
– Olimme jo pitkään miettineet ja leikitelleet ajatuksella muuttaa vaimoni kotikaupunkiin, mutta korona ja molempien etätyö ratkaisivat päätöksemme, Pascal Debroek sanoo.
Hän on työskennellyt mobiilipelialalla kahdeksan vuotta, ensin Supercellillä ja nykyisin Roviolla. Hän välittää pelien tekijöille asiakaskokemuksia.
– Kotkaan muutto oli paras asia ikinä elämässäni.
Ihmisen kokoinen kaupunki
Aika paljon sanottu, joten tähän täytyy saada kunnon perustelut. Ja niitähän Pascal Debroekilla riittää, mutta yhtä kaikki, kaiken takana on paitsi nainen, myös metsä ja ihmisen kokoisen kaupungin tuoma rauhallinen elämänrytmi.
Kun perhe oli muuttanut omakotitaloon Mäntykankaalle metsän viereen, Debroek seisoi pitkään pihalla ja kutsui vaimonsa kuuntelemaan – hiljaisuutta.
– Pääkaupunkiseudulla oli aina kiire. Aina piti olla matkalla jonnekin, töihin, kauppaan. Oli työlästä löytää rauhallista paikkaa ja sinnekin piti matkustaa.
Debroek ei lakkaa hämmästelemästä suomalaista luontoa ja sitä, että jokainen voi halutessaan vain kävellä metsään poimimaan sieniä tai marjoja ja laittaa niistä ruokaa.
– Eihän Belgiassa edes ole metsiä.
Nyt hän odottaa innolla ensimmäistä varsinaista kesäänsä Kotkassa ja sitä, että pääsee kunnolla tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsa. Mieltä syyhyttää synttärilahjaksi saatu opastettu venekierros saaristoon.
Suomalainen suoruus teki vaikutuksen
Metsästä Debroekin on helppo siirtyä suomalaisen ihmisluonnon ja yksinkertaisen elämäntavan ihastelemiseen.Suomalaisten suoruus ja rehellisyys ja se, että koko ajan ei tarvitse olla kauhea show päällä.
– Suomalaiset eivät teeskentele, eikä heidän tarvitse saada muita ihmisiä pitämään itsestään.
Hän korostaa, ettei tämä tarkoita, että suomalaiset olisivat yksinkertaisia.
Kolmekieliseen (hollanti, suomi ja englanti) perheeseen kuuluu myös 12-vuotias, jääkiekkoa harrastava Daniel, joka on löytänyt uuden joukkueen Titaaneista.
– Taidan olla ainoa belgialainen, joka seuraa innokkaasti jääkiekkoa, eikä jalkapalloa Debroek nauraa.
Jääkiekon MM-kisoissa perheellä on yhteinen suosikki, Suomi, mutta tulevissa jalkapallon EM-kisoissa yksimielisyys joutuu puntariin, kun Suomi ja Belgia pelaavat samassa alkulohkossa.
Sarjassa haastatellaan Kotkaan muuttaneita ulkomaalaisia.