Kirkkaimmat kotkalaislähtöiset kiekkotähdet Rasmus Kupari ja Ossi Louhivaara aloittivat kautensa vihdoin lauantaina.
Oulun Kärpissä SM-liigan mestaruuden voittanut Rasmus ”Rasse” Kupari oli mukana Pohjois-Amerikan AHL-liigan avauksessa.
Jyväskylän JYP:ssä kaksi liigamestaruutta saavuttanut Ossi ”Loukku” Louhivaara pelasi kauden ensimmäisen pelinsä kotoisessa Liigassa.
Kuparin Ontario Reign kohtasi vieraskaukalossa Henderson Silver Knights -joukkueen. Ottelu päättyi Las Vegasin 5–2 – voittoon.
Kupari aloitti kautensa tappiosta huolimatta hyvin ja viimeisteli Ontarion toisen maalin.
– Maali oli hyvä asia, mutta joukkueen menestys on aina tärkeintä, sillä sitä kautta tulee myös itselle eniten onnistumisia, Kupari sanoi Kymensuu-lehdelle heti ottelun jälkeen.
Kuparin edellisestä virallisesta ottelusta oli kulunut jo yli 13 kuukautta.
– Oli todella mahtavaa päästä mukaan oikeaan peliin.
Kupari loukkasi polvensa nuorten MM-kisojen avausottelussa tapaninpäivänä 2019 ja pelasi lauantaina ensimmäisen virallisen ottelun sen jälkeen.
– Jalan osalta kaikki on nyt kunnossa. Ensimmäiset kuukaudet loukkaantumisen jälkeen olivat kaikkein vaikeimpia, Kupari sanoi.
20-vuotias Kupari kuuluu Kingsin suurimpiin tulevaisuuden lupauksiin. Kings varasi Kuparin pelaajaoikeudet kesällä 2018 heti ensimmäisellä kierroksella.
Kotkalainen osallistui joulukuussa 2020 toisen kerran Kingsin harjoitusleirille, mutta joutui toipilaana odotetusti aloittamaan kauden farmiliigassa.
Sen jälkeen Kupari on esiintynyt edukseen farmijoukkue Ontarion harjoitusleirillä ja hänen odotetaan tekevän debyyttinsä NHL-liigassa mahdollisesti vielä tämän kauden aikana.
– Harjoituspelit Ontariossa ovat sujuneet hyvin. Tuli onnistumisia, ja vaikka kausi on lyhyt, on mahdollisuuksien rajoissa, että pääsen jo tällä kaudella yrittämään NHL:n puolella, Kupari kertoi.
Kupari on pelannut alkukauden hyvin samassa ketjussa pohjoisamerikkalaisten Tyler Maddenin ja Arthur Kalijevin kanssa, mikä parantaa kotkalaisen mahdollisuuksia.
– Kemiamme osuvat hyvin yhteen, Kupari sanoo.
Louhivaara palasi Liigaan
Koko liigauransa Jyväskylän JYP:ssä pelannut Ossi Louhivaara pääsi hänkin vihdoin tositoimiin lauantaina. Loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut titaanikasvatti luisteli JYP:n nelosketjussa, kun KooKoo peittosi JYP:n Kouvolassa 7–2.
Liigan aktiivipelaajista kolmanneksi eniten (714) runkosarjan otteluita pelannut ”Loukku” kävi joulukuun alussa selkäleikkauksessa.
– Aiemmin selkäongelmani ovat menneet muutamissa viikoissa oli. Kun kipu ei nyt lähtenyt rauhoittumaan, katsoin leikkauksen tarpeelliseksi. Olen ollut harjoituksissa mukana jo useampia viikkoja. Eli ei se vielä mikään uraa lopettanut leikkaus ollut, hymähti JYPissä nykyisen sopimuksensa päätöskautta pelaava laitahyökkääjä Keskisuomalainen lehdelle pelin jälkeen.
37-vuotiaan Louhivaaran edellä liigaotteluiden määrässä ovat aktiiveista vain JYPin Jani Tuppurainen (755) ja KalPan Tommi Jokinen (731).
Louhivaara pelaa JYP:ssä 15:ttä kautta. Sen lisäksi kaksi kautta Sveitsin Lausannessa (2014–16). NHL-seura Ottawa Senators varasi Louhivaaran pelaajaoikeudet kahdeksannella kierroksella vuonna 2003, mutta ura Pohjois-Amerikassa ei toteutunut.
(Juttua päivitettty viimeksi 7.2. 22.05)