Kotkamills noteerattiin kasvuyhtiöiden kilpailussa korkealle – voittaja ratkeaa keskiviikkona

Kotkamillsin johtajilla oli hymy herkässä joulukuussa, kun he kertoivat Kotkamillsin myynnistä. Kasvunrakentajat vasemmalta henkilöstöjohtaja Jyri Lippo, tuotantojohtaja Filip Sundholm, tekninen johtaja Jan Lousa ja toimitusjohtaja Markku Hämäläinen.

Kotkamills on yksi kolmesta Kasvunrakentaja-kilpailun finalisteista tänä vuonna. Kilpailun järjestävät vuosittain pääomasijoittajien edunvalvontaan erikoistunut Pääomasijoittajat ry sekä yritysten kasvuun ja toiminnan tehokkuuteen erikoistunut PwC Suomi. Kilpailu on järjestetty vuodesta 2014 lähtien.
Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään pääomasijoittajien kohdeyrityksistä kyseisen vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa, johon liittyy tärkeänä osana kasvun rakentaminen yhdessä pääomasijoittajan kanssa. Tänä vuonna kilpailun voitosta kisaa muovittomalla kartongilla vahvasti esiin nousseen Kotkamillsin lisäksi pohjoismaiseen kiinteistönhuoltoon erikoistunut PHM Group ja työkaluja markkinointidatan käsittelyyn tarjoava Supermetrics. Yritykset valikoituivat yli 600 suomalaisen kohdeyhtiön joukosta.
Kilpailun tuomaristossa ovat mukana kasvun rakentamisen asiantuntijat – F-Securen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Talouselämän entinen päätoimittaja ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas ja Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.
Kasvunrakentaja-kilpailun voittaja selviää keskiviikkona 10.3.

Voittajalla hyvä ennuste

PwC:n analyysin mukaan aiemmat Kasvunrakentaja-voittajat ovat onnistuneet luomaan voimakasta kasvua voittonsa jälkeen: liikevaihto on kolminkertaistunut ja henkilöstömäärä kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.
Suurin osa kasvusta on tullut orgaanisesti, joko laajentamalla uusiin maihin, uusien asiakkaiden kautta tai tuote- ja palveluvalikoiman laajentamisella.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa