Kotkan ostotarjouskirje on järkyttänyt Keltakalliolla – etukäteistiedottaminen maanhankinnasta unohtui

Heikki Pennanen ja monet muut maanomistajat ihmettelevät kaupungin tapaa toisia lisämaan hankinnassa. Pennasen taustalla jo aiemmin hakattua aluetta.

Kotkan kaupungin kirje Tavastilan ja Saksalan kylien maanomistajille on herättänyt kummastusta. Kaupunki haluaa ostaa yksityisiltä lisää maata Keltakallion teollisuusalueen laajentamiseksi vaiheittain pohjoisen suuntaan.

-Nämä kirjeet tulivat maanomistajille aivan puskista. Kaupungin lähettämä ostotarjous on järkyttänyt ihmisiä, sanoo Heikki Pennanen, joka on yksi tarjouspyynnön saaneista.

– Vastausaikaa annettiin kaksi viikkoa, eikä edes mitään tiedotustilaisuutta ole järjestetty.
Pennanen ihmettelee, voidaanko koko metsä kaataa teollisuuden tieltä.

– Pakkolunastukselta tämä kuulostaa. Aion selvittää, miten tähän on päädytty ja käyttämään kaikki valitustiet.
Maanomistajien ihmettely on herättänyt kaupungin virkamiehet. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus asiasta on luvassa ensi viikolla. Vastausaika kaupungin ostotarjoukseen päättyy tällä viikolla.
Kotkan kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen myöntää, että tiedotus- ja keskustelutilaisuus maanomistajien kanssa olisi varmastikin pitänyt järjestää aiemmin.

”Tonttien kysynnän nopeus on ollut ennen näkemätöntä”

Alueen ihmisten sieluun tuli avohaava jo pari vuotta sitten, kaupunki teki asemakaavan mahdollisesta akkumateriaalitehdasta varten. Silloin maanomistajat myivät metsiään vapaaehtoisesti jo ennen kaupungin toimia, ja nyt avohakkuualue ammottaa tylynä Vanhan Viipurien kupeessa. Asukkaat odottavat kauhulla, mitä alueella oikein tapahtuu.
Nyt meneillään oleva lisämaan hankinta liittyy Hannosen mukaan yritysten kasvaneeseen mielenkiintoon suurteollisuustontteja kohtaan.

– Keltakallio on harvoja alueita Kotkassa, josta voimme tällaisia tontteja tarjota, Hannonen sanoo.

– Tonttien kysynnän nopeus on ollut ennen näkemätöntä.
Kysynnän kuumeneminen on yllättänyt myös Kotkan kaupungin. Hannosen mukaan ideaalia olisi ollut, että kaupunki olisi hankkinut maata omistukseensa koko 2000-luvun ajan, mutta tonttien kysyntä on kiihtynyt vasta aivan viime vuosina.

Kaupunki pyrkii vapaaehtoiseen menettelyyn
Hannosen mukaan tavoitteena on, että akkumateriaalitehtaan lisäksi alueelle sijoittuisi akkuteollisuuden koko arvoketjuun liittyviä hankkeita.

– Unelmajatko olisi, että materiaalien valmistuksen jälkeen alueella olisi myös kennovalmistusta, akkujen kokoonpanoa ja lopulta myös kierrätystä.
Hannonen muistuttaa, että Keltakallion alueen varaaminen suurteollisuuden hankkeisiin on ajatuksena mukana eriasteisissa kaavoissa kuten maakuntakaavassa ja Etelä-Kymenlaakson strategisessa yleiskaavassa, jolla kaupunki pyrkii vastaamaan rakennemuutoksen tuomiin haasteisiin.

– Nyt tehtävä maanhankinta on pitkän jatkumon tulos.
Hannosen mukaan lisähakkuita alueella pyritään välttämään ja vasta asemakaavoitusvaiheessa uusien teollisuustonttien tarkka rajaus selviää. Ilman kaupungin omistuksessa olevaa maapohjapotentiaalia neuvottelut alueelle haluavien yritysten kanssa eivät etene.
Hannosen mukaan kaupunki pyrkii ehdottomasti vapaaehtoiseen menettelyyn.

– Lunastusmenettely on tietysti olemassa, mutta se on huono vaihtoehto.

Tiedotusta ensi viikolla
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Keltakallion teollisuusalueen laajennuksesta järjestetään Kulttuuritalo Kyminsuussa tiistaina 2.11. kello 17-18.30.
Tilaisuudessa esitellään teollisuusalueen laajennuksen taustoja ja lähtökohtia. Lisäksi käydään läpi laajennushankkeen etenemistä maanhankinnasta kaavoitukseen ja vastataan osallistujien kysymyksiin.

Tilaisuuteen osallistuvat kaupunginjohtaja Esa Sirviö, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sami Virtanen, kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen, kehitysjohtaja Terhi Lindholm ja tontti-insinööri Katri Ervasti Kotkan kaupungilta sekä Senior Advisor Harri Eela Cursor Oy:stä.

Tilaisuus tallennetaan. Linkki tallenteeseen löytyy tilaisuuden jälkeen kaupungin verkkosivuilta.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa