Kotkan Työterveys Oy sai Työterveyslaitoksen laatupalkinnon

Kotkan Työterveys Oy on saanut Työterveyslaitoksen vuosittain jakaman laatupalkinnon 2021. Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Työterveyslaitos jakaa palkinnon kuluneen vuoden aikana tehdystä tuloksekkaasta työterveysyksikön laadun kehittämisestä.Toiminnan laatua arvioitiin neljästä näkökulmasta: henkilökunnan osaamista ja osaamisen ylläpitämistä, toiminnan asiakaslähtöisyyttä, tavoitteellisuutta ja vaikuttavuutta, kertoo Kotkan Työterveys Oy:n toimitusjohtaja Anu Neuvonen.

Neuvonen arvelee, että yksi ratkaiseva tekijä laatupalkinnon saamisessa oli henkilökunnan kehittämiseksi tehty työ. Kun korona hiljensi varsinaista toimintaa, Kotkan Työterveys käytti tilaisuuden henkilökunnan kehittämiseksi. Uudeksi työkaluksi otettiin koko henkilökunnan englannin kielen koulutus, johon sysäys saatiin Googlelta tulleiden parinkymmenen asiakkaan myötä.

-Olemme kehittäneet voimakkaasti myös raportointia. Yritysasiakkaat saavat reaaliaikaista tietoa henkilöstönsä sairauspoissaoloista ja kustannuksista.

Kotkan Työterveys Oy:llä on 4 400 henkilöasiakasta ja 280 yritysasiakasta Kotkan-Haminan -seudulla. Yhtiön suurin omistaja on Steveco Oy 29,5 prosentin osuudella.

Muut osakkeenomistajat ovat: Hankkija Oy (22%), Kymen Seudun Osuuskauppa (12,3 %), K-market (12,3%),Oy Rakennuspartio (8 %), UPM-Kymmene Oyj (5,5%), Vaasan Oy (4%), Kotka Marine (3,7%) ja Danisco 3,3 /(%).

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa