Kotkan vaalipäälliköiden kanta vaalien siirtoon vaihtelee

Kai Savolainen luottaa asiantuntijoiden näkemykseen vaalien järjestämisen ajankohdasta.

Hallitus ja terveysviranomaiset miettivät parhaillaan kuumeisesti, järjestetäänkö kuntavaalit huhtikuussa vai vasta syksyllä. Päätös on luvattu tällä viikolla. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen totesi maanantain A-studiossa, että viimeistä päivämäärää vaalien perumiseen ei ole: jos tarve vaatii, vaalit voidaan perua vaikka vaaliviikolla ennakkoäänestyksen ollessa käynnissä.

Kotkan valtuustopuolueiden vaalipäälliköiden ajatukset kuntavaalien mahdollisesta siirrosta vaihtelevat. Demarit ja kokoomus odottavat maltillisemmin valtakunnallista päätöstä, mutta vasemmistoliitto, perussuomalaiset, vihreät ja kristillisdemokraatit eivät kannata vaalien siirtämistä.

Sosiaalidemokraattien vaalipäällikön Marko Kuuselan mukaan puolue lähtee siitä, että vaalit pidetään 18.4. kuten on ilmoitettu.

– Mutta jos ne siirtyvät, sitten ne siirtyvät ja silloin asialle on vahvat perusteet. En ole hirveästi miettinyt asiaa, koska se ei tavallaan ole meidän käsissämme, Kuusela sanoo.
Kuusela toteaa, että hänen kantansa asiaan on neutraali.

– Turvallisuus edellä on mentävä. Jos vaalit siirtyvät, ei sekään mikään ongelma ole.

Kokoomuksen Kai Savolaisen mielestä olisi hyvä, jos päätöksen perustana olisi THL:n ja STM:n parhaiden asiantuntijoiden riskianalyysi ja suositus, eivätkä poliitikkojen tunteet.

– Tämä on niitä tilanteita, joissa tarvittaisi sitä Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön ehdottamaa nyrkkiä, jossa olisi edustajat tärkeimmistä organisaatioista ja instituutioista, Savolainen sanoo.

– Tärkeintä on huolehtia siitä, että niin äänestäjät kuin vaalivirkailijatkin voivat kokea äänestystilanteen terveysturvalliseksi, eikä tilannetta tarvitse pelätä.

– Tärkeää on myös, että asiasta tiedotetaan yksiselitteisesti ja riittävän ajoissa.

Vasemmistoliiton Joona Mielonen ei kannata vaalien siirtoa, mutta hän korostaa, että on välttämätöntä, että kaikkien mahdollisuus äänestää turvataan.

– Äänestäminen on toteutettavissa niin että koronaturvallisuudesta pidetään huolta äänestyspaikoilla riittävin turvavälein ja hygieniasta huolehtien, Mielonen toteaa.

Suurin ongelma on Mielosen mukaan kotiäänestys karanteenissa oleville.

– Sen ratkaisemiseksi voisi hyödyntää tarvittaessa mahdollistamalla väliaikaisesti sähköinen äänestäminen. Kotiäänestykselle on kuitenkin varattava nykyisillä keinoin riittävä aika – tarvittaessa äänestysaikaa pidentämällä.

Perussuomalaisten Olli Kekkosen mielestä vaaleja ei saa siirtää.

– Jos vaaleja siirretään vaikka syksyyn, kuka takaa, että syksyllä on parempi tilanne? Jos kaupassa ja kioskilla pystyy asioimaan, niin miksei pystyisi äänestyspaikallakin? Kekkonen kysyy.
Kekkosen mukaan keskusvaalilautakunnan on asetettava kotiäänestyksiin riittävä määrä vaalitoimihenkilöitä sen turvaamiseksi, että kaikki pääsevät äänestämään.

Äänestyspaikoilla pystyy hänen mukaansa äänestämään ihan turvallisesti sen mukaan, mitä äänestyksen järjestyksestä on jo ohjeistettu eli suojapleksit, sisään vain rajattu määrä ihmisiä jne.

– Lisäksi Kotkassa on otettu läpi kuljettava äänestysbussi ennakkoäänestykseen, joten sekin auttaa omalta osaltaan hajauttamaan äänestäjiä.

Vihreitten Tiina Rosberg sanoo, että vihreissä ollaan tällä hetkellä ehkä ennemmän sitä mieltä, ettei vaaleja kannata siirtää kun tulevaisuuden tilanteestakaan ei ole mitään takuita.

– Tämä tietenkin edellyttäen, että oikeusministeriö ja THL arvioivat vaalien järjestämisen turvalliseksi. Henkilökohtaisesti toivon, että vaalivirkailijat saisivat halutessaan rokotukset, Rosberg sanoo.
– Jos vaaleja lykättäisiin esimerkiksi syksyyn tämä vaatisi nykyisten luottamushenkilöiden kauden pidentämistä, jolloin valtuuskauden syklikin muuttuisi taas.

– Lisäksi edessä ”kummittelevat” mahdolliset aluevaalit ja jos ajateltaisiin yhdistää nämät kahdet vaalit niin nykyisen valtuuston kausi pidentyisi entisestään. Toki hyvin suunnitellen kaikki on mahdollista.

Kristillisdemokraattien Mikko Almgren kannattaa kuntavaalien järjestämistä nyt huhtikuussa.

– Olisin ollut aiemmin valmis myös vaalien siirtoon myöhemmäksi, mutta nyt kaikki järjestelyt ovat niin pitkällä, että on myöhäistä enää siirtää vaaleja, Almgren sanoo.

Päivitetty 24.2. kello 8.50, lisätty vihreitten Tiina Rosbergin kommentit.

Joona Mielonen ei haluaisi siirtää vaaleja syksyyn.
Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa