Kotkan vasemmistoliiton tavoitteena kevään kuntavaaleissa on säilyttää nykyiset asemansa eli saada seitsemän valtuustopaikkaa myös uuteen valtuustoon. Entisten asemien säilyttäminen saattaa kuulostaa pysähtyneisyydeltä, mutta tässä tapauksessa tuskin. Vasemmistoliitolla on tavoitteessaan tekemistä, sillä poissa rivistä on vaalien kestoääniharava, edesmennyt Pentti Tiusanen, jonka vanavedessä moni muukin vasemmistoliittolainen on viime vaaleissa mennyt läpi.
Tiusasen äänisaalis edellisissä kuntavaaleissa oli 1073 ääntä. Mielenkiintoista on nähdä, missä määrin Tiusasen kannatus kanavoituu muille ehdokkaille ja kuinka paljon kannatus kuitenkin perustui ympäristöaktiivin ja lääkärin henkilökohtaiseen vetovoimaan.
Toisaalta Tiusanen oli myös ristiriitainen henkilö, jolla oli puolueen näkökulmasta paitsi vetovoimaa myös työntövoimaa. Tiusasenkin poliittinen tähti oli loppuaikoina laskussa, mikä näkyi viime vaalien tuloksessa. Vaikka reilu tuhat ääntä on paljon, se on kuitenkin reilusti alle puolet siitä, mitä Tiusanen saalisti vuoden 2012 vaaleissa (2579 ääntä).
Vasemmistoliiton vaalipäällikköä, valtuutettu Joona Mielosta ei niinkään harmita mahdollisesti saamatta jäävät äänet kuin se, että aktiivinen ja energinen puoluetoveri on poissa rivistä.
– Nyt yritämme kasvattaa useita politiikan tekijöitä yhden vahvan sijaan niin, että äänetkin jakautuisivat tasaisemmin.
Mielonen on erittäin tyytyväinen siihen, että puolue on saanut listalleen varsinkin 30-50-vuotiaita ja useita nuoria, alle 30-vuotiaita ehdokkaita. Tammikuussa julkaistujen 46 ehdokkaan joukossa alle 30-vuotiaita on seitsemän.
Mielonen sanoo, että puolue tavoittelee 60 ehdokkaan listaa. Aivan täyden listan saaminen olisi epärealistista.
– Olen toivonut listallemme mahdollisimman paljon nuoria ja nimenomaan naisia.
Mielonen huomauttaa, että Kotkan valtuuston keski-ikä on nyt yli 60 vuotta ja valtuutetuista kaksi kolmasosaa on miehiä.
– Ja päätökset ovat sen mukaisia.
Kotkan vasemmistoliitto julkaisee vaaliohjelmansa 20.2. Mielonen raottaa vaaliohjelman sisältöä: sieltä löytyy monia tuttuja, vasemmistoliiton jo tällä valtuustokaudella ajamia teemoja.
– Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä kuntayhtymään, opetus on yksi tärkeimmistä kunnan tehtävistä.
– Vasemmistoliiton mielestä opetuksen resursseja pitää lisätä.
Puolue sai ajettua Kotkan tämän vuoden budjettiin kahden viikkotunnin lisäyksen peruskoulussa, mutta edelleen Kotka on tuntimäärässä keskiarvon alapuolella.
Terveyspalvelut (kolmen sote-keskuksen Kotka), opetus ja monimuotoinen luonto muodostavat Mielosen mukaan kokonaisuuden, josta syntyy elinvoimainen Kotka. Toki yrityksistäkin pitää pitää huolta, mutta parhaiten se onnistuu, kun palvelut ovat kunnossa, sillä yritysten tarvitsema työvoima seuraa hyviä palveluja.
Vasemmistoliiton pitkän linjan teemoja ovat olleet esimerkiksi koko Kotkan kehittäminen, metsäomaisuudesta huolehtiminen ja kulttuurihistoriallisten arvojen vaaliminen.
– Kyminlinna pitää olla yksi seuraavan valtuustokauden kärkihankkeista. Se vaatii entistä enemmän vaikuttamistyötä.