Kuorsalossa häviää suorituspakko

Hanna Saarniaho asuu ja työskentelee Vantaalla. Huhtikuusta pitkälle syksyyn hän viettää aikaa sukunsa vanhassa, remontoidussa ja alun perin kauppana toimineessa talossa Kuorsalossa. Pihapiiriin on rakennettu uudempiakin rakennuksia koko suvun käyttöön.
– Isoäitini on alkuperäistä kuorsalolaista sukua. Sieltä tulee rakkaus tähän saareen ja mereen.
Saarniaho työskentelee merivientihuolitsijana. Hän hymähtää, että työ lienee sukurasite, sillä mummin sukulaiset olivat laivureita. He rahtasivat tavaraa ympäri Itämerta ja kauemmaksikin. Hän itse jäi maihin mutta silti meren pariin.
– Teen konttorityötä. Jos yritys haluaa viedä tuotettaan maailmalle, me hoidamme yhteydenpidon asiakkaamme ja varustamoiden sekä muiden rahdinkuljetukseen liittyvien sidosryhmien välillä.

Luonto tulee iholle
– Vietin paljon aikaa saaressa mummin luona lapsena. Omat vanhempani eivät enää täällä käy, joten olen vanhemmiten itse alkanut käymään. Luonto vetää minua tänne.
Päivät kuluvat sekä peruspihatöissä että marjastaen ja sienestäen. Saarniahoa kiinnostaa luonnossa kävellen liikkuminen. Kun tulee saareen, kiire jää pois, tehtävälistat häviävät ja luonto tulee iholle sekä silmille toisella tavalla kuin muualla.
– Suomen luonnon vuodenajat pysähdyttävät minut. Luonto ympärillä elää. Keväällä kaikki herää, muuttolinnut tulevat ja koko pesimäkauden seurailee lintujen puuhia. Täällä näkee paljon joutsenia.
Lintuja näkee paljon. Kuorsalo onkin yhden lintujen päämuuttoreitin varrella. Lintuharrastajaksi Saarniaho ei tunnustaudu.
– Katselen vain mieluummin niitä, kaikkea elämää ympärilläni. En tunne lintuja, mutta rannassa kävellessäni seurailen niitä.

Pakko rauhoittua
Saarniaho viettää saaressa vähemmän aikaa talvisin. Hän tietää silti talven hiljaisuuden. Saaressa ymmärtää yhteisöllisyyden merkityksen. Kuorsalossa on paljon vanhojen sukujen jälkeläisiä, vaikka kukaan ei enää ympärivuotisesti saaressa asukaan. Välillä hän käy saaressa hyvinä jäätalvina, mutta pääasiassa hän tulee saareen vasta keväällä.
– Kun puihin tulevat lehdet ja sitten syksyn ruska-aika. Vaikka saaressa on hiljaista, niin viime aikoina elämä on elpynyt. Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja viettävät pikitäkin aikoja saaressa. Työikäisetkin viettävät viikonloput ja lomat saaressa, vaikka kaikilla on kaupunkiasunnot.
Hänelle tärkeätä on kaupungista pois pääseminen, luonnonrauha. Saarimökki on muita parempi vaihtoehto, koska tänne ei voi tulla autolla, eikä täältä pääse helposti hakemaan unohtunutta tavaraa kaupasta.
– Täällä on pakko rauhoittua. Pakko asennoitua, että täällä vietetään useampia päiviä. Rentoudun nopeasti.
Luonnossa aistit avautuvat ja huomioi ympäristöään aivan eri tavalla, tarkemmin kuin kaupungissa. Päässä kierrokset vähenevät, eikä aikatauluja enää mieti hetkeäkään. Saaressa ei suoriteta vaan tehdään, mitä ehditään.

Historia läsnä
Saarniaho painottaa saari- ja meriluonnon merkitystä itselleen – ja historian. Hän pitää Suomenlahden saaristoa poikkeuksellisena.
– Miettikääpä, että meillä on Kuorsalossa viikinkien matkoillaan jättämiä kasveja, muinaishautoja ja kaikkea historiaa. Ulko-Tammiossa näkee viime sodan jäljet, jotka saavat minut miettimään sitä, miten lähellä oli, ettei näitäkin alueita olisi menetetty.
Historia ei ole hänelle pelkästään hyvin vanhoja kerrostumia vaan paljon uudempaakin kannattaisi tulla katsomaan. Kuorsalossa asuttiin vakituisesti vielä 1950–60-luvuilla:
– Kaupunkilaiset voisivat tulla tänne katsomaan näitä autenttisia asuinpaikkoja, että millainen oli maailma ennen. Vanhat kylämiljööt ovat pitkälti entisellään.

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin