Haminassa kuntavaaleja odotetaan kenties suuremmalla mielenkiinnolla kuin pitkään aikaan. Kesken nykyisen valtuustokauden Haminan valtuustoon syntyi uusi ryhmä, Liike NYT, kun kolme valtuutettua erosi kokoomuksen ryhmästä omakseen. Viime syksystä lähtien Kalle Heijari, Tero Pasi ja Tomi Tuomisalo ovat toimineet Liike NYT -ryhmänä.
Vuonna 2019 puoluerekisteriin hyväksytty Liike NYT on mukana ensimmäisissä kuntavaaleissaan. Pienessä Haminassa se on saanut listalleen 15 ehdokasta (yhtä paljon kuin keskusta ja vihreät), kun esimerkiksi naapurikaupungissa Kotkassa ehdokkaita on vain kolme.
Liike NYT -puolueen Haminan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tomi Tuomisalo arvelee, että syynä puolueen kiinnostavuuteen juuri Haminassa lienee se, että jo nykyisessä valtuustossa on toiminut puolueen valtuustoryhmä.
– Ihmiset tuntevat meidät ja sen, minkälaista politiikkaa me teemme. Ehkä Haminassa on myös tilaisuus jollekin uudelle. Vanha kliseehän on, että ”ihan sama, ketä äänestää, mikään ei muutu”, mutta me yritämme nyt muutosta tosissamme.
Ovatko äänestäjät valmiita uusille tuulille ja antamaan mahdollisuuden Tuomisalon mainitsemalle ”jollekin uudelle”, jää nähtäväksi. Vai menevätkö äänet edelleen kokoomukselle, josta Liike NYTin siipi erosi.Totta kai tämä on meille näytön paikka, ja toki jännittää nähdä, miten uusi puolue otetaan vastaan. Olemme kuitenkin omalla tekemisellämme ja osaamisellamme yrittäneet erottautua.
– Olen erittäin iloinen siitä, että viestimme on mennyt läpi.
Minkälaista muutosta Haminan poliittiseen kenttää Liike NYT olisi tuomassa? Sisältökysymysten osalta Liike NYT tuskin paljon poikkeaa muista puolueista: Haminan kaupungin elinvoiman kasvattaminen on puolueen politiikan ytimessä. Kaupunkiin tulee luoda olosuhteet, jotka houkuttelevat yrityksiä investoimaan, mikä tietää lisää asukkaita, työpaikkoja ja verotuloja.
Ero on toimintatavassa. Liike NYT on lanseerannut nettiparlamenttimallin, jonka kautta se hakee tietoa päätöksenteon pohjaksi siitä, mitä kuntalaiset ovat mieltä asioista.
Se haluaa jättää ideologisen oikeisto-vasemmisto-ajattelun vähemmälle ja keskittyä yhdessä hoidettaviin asioihin.
– Hyvä idea on hyvä idea, tulee se mistä suunnasta hyvänsä.
– Liike NYT haluaa ottaa kuntalaiset avoimesti mukaan vuoropuheluun koko valtuustokauden ajaksi.
Liike NYTin tavoite kuntavaaleissa on säilyttää kolme valtuustopaikkaansa. Se on Tuomisalon mukaan realistista.
Nykyisistä ryhmän valtuutetuista myös Tero Pasi on ehdolla. Kalle Heijari jäi pois arkielämän kiireiden vuoksi.
Kulttuurin moniottelija ja radiotoimittaja Jalle Niemelä on Liike NYTin ehdokkaana ja ylipäänsä ensimmäistä kertaa mukana kuntavaaleissa. Niemelä muutti takaisin Haminaan kolmisen vuotta sitten.
Jo ennen liittymistään puolueeseen hän oli mukana nettiparlamentissa. Hänen mielestään ideologisen ajattelun siirtäminen sivummalle on järkevä lähtökohta.
– Olen eräänlainen poliittinen pakana. En oikein usko kehenkään, Jalle Niemelä sanoo.
Ilman kulttuuria ja tapahtumia Haminakaan ei Niemelän mukaan säily elinvoimaisena. Valtion nuiva suhtautuminen kulttuuri- ja tapahtuma-alaan korona-aikana sai Niemelän lähtemään ehdolle valtuustoon.
– Tästä asiasta mä tiedän.
Perussuomalaiset yrittää vahvistua
Liike NYTin ja kokoomuksen kannatuksen jakautumisen lisäksi Haminassakin seurataan tarkasti sitä, saako perussuomalaiset muutettua valtakunnallisen gallup-suosionsa lisääntyviksi valtuustopaikoiksi. Kokoomuksen repeytymisen jälkeen PS:n ryhmä on seitsemällä jäsenellään yhtä suuri kuin kokoomuksen ryhmä.
Haminan kuntapolitiikan jättää tämän kauden jälkeen muun muassa kaksi kokenutta kehäkettua, keskustan Kalervo Tulokas ja demareiden Pentti Hämäläinen. Parhaiten ehdokasasettelussa, ainakin määrällisesti, onnistui perussuomalaiset 36 ehdokkaallaan. Kun taas keskustan seitsemää nykyistä valtuustopaikkaa yrittää puolustaa vain 15 ehdokasta.
Tällä valtuustokaudella kuumimmat perunat Haminan kuntapolitiikassa lienevät olleet Kymsote ja kouluverkko. Valtuusto on äänestänyt siitä, jatkaako kaupunki Kymsotessa vai ei.
Haminan kaupunginvaltuusto
- Haminan kaupunginvaltuustoon valitaan 43 valtuutettua
- Nykyiset valtuustoryhmät ja valtuutettujen määrät: SDP 12, Keskusta 7, Kokoomus 7, Perussuomalaiset 7, Vihreät 5, Liike NYT 3, KD 2.
- Nykyisen valtuuston puheenjohtajana on Elina Inkeroinen-Lalu (kok.)