Kotkalainen sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataiteilija Marko Turunen muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa neljä vuotta sitten tehdäkseen sarjakuvakirjan. Nyt kirja – Kotolan mies ja loinen – on ilmestynyt.
Teos on kaksijakoinen. Ensimmäisessä osassa Turunen kuvaa paluumuuttajan arkea vieraalta ja oudolta tuntuvassa kaupungissa. 25 vuotta Helsingissä olivat totuttaneet toisenlaiseen elämänrytmiin ja ilmapiiriin. Päivittäiset lenkit koiran kanssa auttavat sopeutumaan uuteen elämään melko nopeasti.
Toisessa osassa näkökulma laajenee Kymenlaaksoon ja fokusoituun noin sadan vuoden takaiseen Haminaan, jossa eläneestä Turusen esi-isästä on syntynyt taiteilijan käsittelyssä teoksen toinen hahmo.
– Hän on vain esikuva hahmolleni. En tiedä hänestä yhtään mitään muuta kuin mitä kirkonkirjatkin kertovat, Marko Turunen sanoo.
Paluumuuttaja on tietysti Turusen alter ego, mutta tässä kohtaa lukijaa/katsojaa on varoitettava suhtautumasta Turusen taiteeseen kuin se olisi yksi yhteen todellisuuden kanssa. Tässä kuten aiemmissakin teoksissaan Turunen sekoittaa fantasiaa ja todellisuutta, joista syntyy omaperäinen näkökulma elämään.
– Tapani on luoda vastakohtia, joista syntyy mielenkiintoisia jännitteitä.
– Myös kuvittajana ajattelen niin, että kuvituksen ei pidä toistaa samaa, jonka teksti jo kertoo. Sama on sarjakuvassa, ilman toista ei ole toista: teksti ja kuva ovat liitossa.
Nyt kymmenen kirjaa julkaisseelle Turuselle kirjat ovat ikään kuin itsensä sivistämisen projekteja. Niiden kautta hän pohtii, miten maailma toimii ja yrittää hyväksyä sen.
Vaikka esi-isän hahmon kautta Turunen tietää nyt entistä enemmän esimerkiksi sisällissodasta, historiantutkija hän ei ole.
– Siksi teenkin jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tee, omilla vahvuuksillani.
Hän myöntää, että kirjaprojektin myötä hän innostui myös sukututkimuksesta.
– Sukulaisten helpotukseksi voin kertoa, että en aio tehdä heistä mitään vastaavaa.
Turusen sukutaustan haarat tulevat Haminan lisäksi Pyhtäältä ja johtavat myös Kymiin, Karhulaan ja Sunilaan.
Marko Turunen on palkittu arvostetulla Suomen sarjakuvaseuran myöntämällä Puupäähatulla vuonna 2007. Se myönnetään ansioituneelle suomalaiselle sarjakuvapiirtäjälle.
– Puupäähattu tuli ehkä pikkuisen liian aikaisin. Minua pidettiin jonkinlaisena nousevana kykynä.
Kotolan mies ja loinen -teoksen on kustantanut turkulainen Zum Teufel.