KIRJAT
Ritva Hellsten: Raija, Aviador 2020.
”Pistävä savun haju, huonekalut sikin sokin, kirjat, taulut, tuolinkaiteelle heitetyt villapaidat kaikki savun tummentamina, – – lasinkappaleita kirjoituspöydällä, koneesi siinä
sinua ei ollut täällä enää missään.”
Monesti palkittu, kansainvälistäkin tunnustusta saavuttanut kotkalainen kirjailija Raija Siekkinen menehtyi tulipalossa vuonna 2004. Nyt – toistakymmentä vuotta myöhemmin – Ritva Hellsten on kirjoittanut sisarestaan hienon psykologisen romaanin.
Raija Siekkisen elämäkerran fakta ovat antaneet aineksia romaanin päähenkilön kuvaan. Mutta mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän alkaa huomata ulkoisten asioiden syvemmän, symbolisen merkityksen. Esineympäristön avulla kirjailija NÄKEE päähenkilönsä mieleen – ajatuksiin, tunteisiin, ihmissuhteisiin. Elämisen vaikeuteen.
Lapsuuden lipeäkiven salaisuus pulpahtaa usein romaanin tekstissä. Lukija saa joskus kylmät väreet taidokkaasta kuvien valinnasta ja niiden yhdistelemisestä. Teksti rakentaa psykologisesti oivaltavaa luovan poikkeusihmisen kuvaa.
Kirjoilla ja kirjoittamisella on kuvan luomisessa keskeinen osa. Nelivuotiaana lukemaan oppinut sai jo alakoulussa eri kirjan kuin muut. Iiris-rukasta tuli samastumisen kohde, Mannerkorvesta myöhemmin inspiraation lähde. Muuton jälkeen kirjahylly oli ensimmäinen huonekalu, ja vuosikymmenten Parnassot kulkivat muutoissa aina mukana. Kirjoista tuli koti. Tosin Waltareilla ja Linnoilla oli pakko maksaa myöhemmin myös rästissä olevia laskuja. Hellstenin romaanissa Raija Siekkisen teosten pitkät sitaatit linkittyvät hyvin romaanin päähenkilön elämään.
Kirjan lukija saa kokea myös luovaan kirjoittamiseen liittyvää yksinäisyyttä ja tunnemyrskyjä, jopa novellin kirjoittamisen opetusta. Saa olla ihmisten tarkkailijana Barcelonan puistossa, saa kokea huikaisevia inspiraation hetkiä kirjailijaresidenssin patiolla. Mutta myös ahdistuksen, aloitekyvyttömyyden ja väsymyksen aikoja, varsinkin elämän loppuaikojen pitkinä vaikenemisen kausina.
Tuulia-sisar, isosisko, on romaanin toinen keskeinen henkilö. Hän sai nuorena äidin kiitoksen keittiöhommistaan, hänen ylioppilastodistustaan mieluusti näytettiin, ja häntä verrattiin nuorempaan silloin, kun tämä kävi kamppailua vapautensa ja itsenäistymisensä puolesta.
Romaanissa Tuulialla on NÄKIJÄN ja huolehtijan osa. Hän oli apuna viimeisessä muutossa. Hän näki portaiden suunnan alaspäin ja voimien vähenemisen merkit – tupakantumpit pöydillä, maksamattomat laskut ja valkoisen paperin viikkokaupalla tyhjänä kirjoituskoneen telalla. Hän yritti valaa positiivista mieltä saari- ja saunareissuilla tai kehumalla vaikka uuden kodin rappukäytäviä ja keittiökaappeja.
Ritva Hellsten on kirjoittanut syvälle luotaavan kirjailijakuvan, jonka traagisuuden syyt johtavat kauas menneeseen – menestyksiin ja menetyksiin, ihmissuhdepettymyksiin, itsetunnon vaurioihin ja elämän realiteettien rajoihin. Suuren päivälehden kritiikin viivästyminen oli vain pieni pisara tässä prosessissa.
Romaanin kirjoittaja kysyy teoksen alussa – ennen varsinaista romaania : ”- – tärkeämpää olisi ollut ymmärtää tapahtunut, mutta miten sellaisen voi – -?” Kirjan lukija taas ymmärtää niin, että romaanin kirjoittaminen on ollut ymmärtämisen etsimistä.
SALLI HUOTILAINEN
PS. Vuonna 1989 Hakalan lukion oppilaat haastattelivat kirjailija Raija Siekkistä koulun kulttuurilehteen. Muun muassa näin kirjailija vastasi:
Onko olemassa kirjailijalle välttämättömiä luonteenpiirteitä?
– Pitää uskoa itseään, ei ketään muuta, ja löytää asioihin ratkaisut aivan itse. Lisäksi pitää olla itsekeskeinen sekä tietyllä tavalla itsenäinen.
– Pitää myös jaksaa uskoa siihen, mihin muut eivät usko, koska kukaan ei ole alussa vakuuttunut omasta kirjoittamistaidostaan. Myös kaikki käytännön asiat ja elämän realiteetit ovat kirjailijalle toissijaisia.
Jos kirjat olisivat rakennuksia, minkälaisen rakennuksen kirjasi muodostaisivat ja onko tämä rakennus pahasti kesken?
– Rakennus olisi luultavasti jokin sokkeloinen, pimeä, autio talo tai kirkko. Se ei ole kesken, mutta se pitäisi asuttaa. Ammatillisesti ajatellen rakennus on tietenkin vasta alussa.
(Arvostelu on julkaistu alunperin Kymensuu-lehdessä toukokuussa 2020.)
