Kotkamills uskoo päässeensä hyvään perheeseen, joka haluaa kasvattaa uudesta tulokkaasta entistä iskukykyisemmän yksikön.
Kotkamillsin tehtaalla oli viime viikon torstaina ilon päivä. Uutinen yhtiön myymisestä itävaltalaiselle kartongin valmistajalle Mayr-Melnhofille aiheutti kyllä kuohuntaa, mutta vain laseissa.
– Huojennus oli varmastikin päällimmäinen tunne henkilöstössä. Pelkonahan oli, että jokin ei toivottu taho ostaisi tehtaan, sanoo henkilöstöjohtaja Jyri Lippo. Tehtaalla torstaina kierrellyt tekninen johtaja Jan Lousa nyökyttelee vieressä: tunnelmat olivat helpottuneita. Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen jatkaa samalla linjalla.
– Vaikka ostaja on kymmenen kertaa suurempi kuin Kotkamills, se on maailmanlaajuisesti kuitenkin vielä pienehkö firma, perheyritys ja samanhenkinen kuin Kotkamills.
– Kukaan täällä ei olisi innostunut, jos ostaja olisi ollut suuri kansainvälinen toimija, Hämäläinen sanoo.
Vanhan paperimiehen mieltä lämmittää myös se, että uusi omistaja olisi valmis kehittämään tehdasta entisestään. Mayr-Melnhof on hyväksynyt Kotkamillsin viisivuotisen investointisuunnitelman ja on Hämäläisen mukaan valmis investoimaan vieläkin enemmän.
Kotkamillsin omistajanvaihdos ei sinänsä ollut yllätys, sitä osattiin odottaa ennemmin tai myöhemmin. Vajaa viikko ennen yrityskaupan julkistusta Kotkamillsin pääomistajan MB Rahastojen partneri Hannu Puhakka kertoi Talouselämä-lehden haastattelussa (5.12.), ”että joka päivä kuitenkin lähenee sekin päivä, jolloin Kotkamills myydään. Metsäteollisuus on myllerryksessä, ja sopivan markkinatilanteen tullessa liikumme hyvinkin määrätietoisesti.”
MB Rahastot pyrkii irti omistuksistaan muutamassa vuodessa. Kotkamillsin se on omistanut kuusi vuotta. Painetta myydä juuri nyt ei varsinaisesti ollut, sillä Kotkamills on historiansa parhaassa tuloskunnossa. Hämäläisen mukaan MB Rahastot pelasti Kotkamillsin vuonna 2015, kun se lähti pääomistajaksi. Yhtiön 17 keskeistä työntekijää omistaa Kotkamillsistä 10 prosenttia. Hämäläisen osuus on viisi prosenttia. Yrityskaupan jälkeen Kotkamillsin koko osakekannan omistaa Mayr-Melnhof. Hämäläinen jatkaa toimitusjohtajana, eikä hän usko kaupalla olevan muutenkaan vaikutusta henkilöstöön, ainakaan vähentävästi. Jos investointisuunnitelma toteutuu, Kotkamills palkkaa muutaman vuoden sisällä parikymmentä uutta työntekijää.
– Haluamme varmistaa tuotannon toiminnan sujuvuuden, ja siksi meillä on aina töissä mieluummin yksi ihminen liikaa kuin liian vähän, sanoo tuotantojohtaja Filip Sundholm., sanoo tuotantojohtaja Filip Sundholm.
Yrityskauppaa on valmisteltu vuoden verran ja Kotkamillsiä esitelty lukuisille ostajakanditaateille. Hämäläisen mukaan nyt syntyvä Mayr-Melnhofin ja Kotkamillsin yhdistelmä on ainoa maailmassa, joka tarjoaa täydellisen kartonkituotteiden paletin.
– Se on iso juttu, Hämäläinen sanoo ja uskoo, että juuri Kotkamillsin kehittämä muoviton ja täysin kierrätettävä kuppikartonki oli ratkaisevaa kaupan syntymisessä. Erityisen arvokasta Kotkamillsille on uuden omistajan mukanaan tuoma maailmanlaajuinen myyntiverkosto. Hämäläinen uskoo, että Kotkamillsin suuren kapasiteetin kartonkikone saadaan uuden omistajan avulla myytyä täyteen jo ensi vuonna, mikä omien agentuurien voimin olisi mahdotonta. z Paperi- ja kartonkituottaja Kotkamills myydään itävaltalaiselle Mayr-Melnhofille noin 425 miljoonan euron yritysarvolla. Kauppa vahvistetaan noin puolen vuoden kuluttua.
Kotkamillsin johtajilla oli hymy herkässä yrityskaupan varmistuttua. Jokaisella heistä on ollut pelissä paljon. Vasemmalta henkilöstöjohtaja Jyri Lippo, tuotantojohtaja Filip Sundholm, tekninen johtaja Jan Lousa ja toimitusjohtaja Markku Hämäläinen.
Kaupan faktat:
• Myyjä on suomalainen pääomasijoittaja MB Rahastot ja 17 pienosakasta Kotkamillsin henkilökunnasta.
• Kotkamillsilla oli viime vuoden lopussa nettovelkaa 179 miljoonaa euroa. Osakkeista saatava hinta on noin 200 miljoonaa euroa.
• Kotkamillsin liikevaihto oli viime vuonna 343 miljoonaa euroa ja liiketulos 9,1 miljoonaa euroa.
• Konserni työllistää 520 henkilöä.