Pyhtään kunta on päättänyt hankkia sovelluspohjaisen Bout-alustapalvelun, joka mahdollistaa venekyytien tilaamisen saaristossa. Kuluneen kesän aikana Bout-palvelua on eteläisessä Kymenlaaksossa kokeiltu Haminassa.
Pyhtään ja Bout Oy:n sopimus on tässä vaiheessa voimassa syyskuuhun 2022. Kyseessä on eräänlainen veneiden uber, jota on jo ennen Haminaa pilotoitu muun muassa pääkaupunkiseudun ja Tukholman vesillä. Sovellus on ladattavissa sekä Applen että Googlen sovelluskaupoista.
Veneilijöille luvassa infotilaisuus
Pyhtään ja Boutin sopimuksen mukaan palvelu on mahdollista ottaa käyttöön vaikka heti.
– Kunta ja yritys järjestävät alueen veneilijöille infotilaisuuden, jotta toiminta saadaan mahdollisimman pian käyntiin, kertoo Pyhtään elinkeinopäällikkö Laura Lahti.
Alueen veneilijät tullaan kutsumaan infotilaisuuteen kunnan tiedotuskanavien kautta. On siis mahdollista, että ensimmäiset Bout-kyydit paikallisille veneilijöille välitetään Pyhtään rannikolla vielä tämän syksyn aikana.