Riikka Kronström-Johanssonin värikäs näyttely on esillä Kouvola-talossa

Riikka Johansson-Kronströmin näyttely Poikilo-galleriassa on värikäs ja monipuolinen. (Kuva: Jari Johansson)

Kotkalainen kuvataiteilija Riikka Kronström-Johansson on avannut näyttelynsä Poikilo-galleriassa Kouvola-talossa. Värikästä-niminen näyttely on esillä 6.3. saakka.

– Olen koonnut tähän näyttelyyn uusimpia teoksiani, joissa olen pohtinut ja jotka kuvaavat minuun elämän varrella vahvasti vaikuttaneita asioita, Riikka Kronström-Johansson sanoo.

Värit ovat aina olleet taiteilijalle hyvin suuri ja merkityksellinen asia. Hän tekee yleensä teoksistaan hyvin värikkäitä riippumatta siitä, millä tekniikalla ne on tehty.

-Tekniikoita käytän sujuvasti sekaisin. Pääosa töistäni on kolmiulotteisia, veistostyyppisiä. Tähän näyttelyyn olen työstänyt myös kahdeksan sekatekniikkamaalauksen sarjan. Sarjan nimi on Muistoja äidistä.

Maalauksissaan taiteilija on muistellut jo varhain menettämänsä äidin vaikutusta värimaailmani syntyyn. Mielessä hänellä on ovat olleet vahvat muistot äidin vaatteiden voimakkaan värisistä printtikankaista.

– En ole jättänyt teoksia vain pelkiksi printtipintamuistojen imitaatioiksi, vaan rikastanut niitä ompelemalla etupistokirjonnalla maalausten mukanaan tuomia ajatuksia. Näin olen tehnyt syvällistä tutkimusmatkaa menneeseen elämääni.

Loput teokset ovat kolmiulotteisia sekatekniikkatöitä. Niissä on käytetty tekniikkana keramiikkaa ja siihen liitettyä sisalia, rautalankaa ja erilaisia kierrätysmateriaaleja. Teokset ovat saaneet voimakkaat värinsä lasitteista ja enkoopeista, eli värjätyistä savilietteistä.

– Pohdin veistoksissa kasvuun ja kehitykseen liittyviä tekijöitä, esimerkiksi sisarusten välisiä suhteita ja persoonan muotoutumista. Sitä, miten ihmiset, samoista geeneistä syntyneet ja ”saman kasvatuksen ” saaneet, muotoutuvat niin erilaisiksi. Nämä asiat tulevat vahvasti esiin teossarjoissa Sisarukset ja Oliot.

Myös suuret tunteet, kuten ystävyys, muistot sekä pelko ja ahdistus ovat esillä Kronström-Johanssonin teoksissa. Seireenien majakka ja Seireenien myrskylyhty ovat teoksista hieman vanhempia, mutta teemaltaan ne pohtivat tärkeitä teemoja: naisen seksuaalisuutta ja naisen antamaa turvaa. Seinäreliefit ovat syntyneet samojen aiheiden ympäriltä.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa