Teatteriryhmä Kimara toteuttaa runojulistekampanjan Ystävänpäivä-viikolle.
Kotkan kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut sekä Teatteriryhmä Kimara ovat valmistelleet ystävänpäivää ympäröiville viikoille runojulistekampanjan. Ideana on tarjota kotkalaisten iloksi tunnettujen suomalaisten runoilijoiden rakkaudesta ja välittämisestä kertovia tekstejä.
Ystävänpäivä-viikkohan on Kotkan kaupunkistrategian mukaan rakkaudelle omistettu tapahtumaviikko, mutta tänä vuonna koronapandemian vuoksi viikkoon liittyvät yleisötilaisuudet on peruttu. Eri puolille Kotkaa, muun muassa liiketiloihin ja näyteikkunoihin sijoitettavien runojulisteiden tavoitteena on runon ajatuksin kertoa rakkauden merkityksestä.
Kimaralaisten keskuudessa syntynyt ajatus sai vastakaikua kaupungin kulttuuritoimessa. Kimaran työryhmä (Leena-Kaisa Kivioja, Hanna-Kaisa Kervinen ja Esko Junkkari) valitsi mukaan 10 eri runoilijan runon tai mietteen. Kimaran jäsen, taiteilija Liisa Mäkelä innostui tempauksesta ja valitsi runojen taustaksi ja kaunistukseksi kukkamaalauksiaan, ja näin Johanna Immelin viimeistelemissä julisteissa runo ja maalaus tukevat toisiaan.
Mukaan valitut kirjailijat ovat Timo Pusa, Risto Rasa, Maria Jotuni, Pertti Nieminen, Tommy Tabermann, Sinikka Svärd, Torsti Lehtinen, Lauri Viita, Pentti Saarikoski ja Kai Nieminen. Kotkalaiset voivatkin tulevina viikkoina yrittää löytää kaikkien 10 runoilijan tekstit.
Idea runojen tuomisesta katukuvaan ei ole mitenkään uusi, mutta kampanjan järjestäjät uskovat rakkauden ajatuksen levittämiseen tälläkin tavalla. Jos runojulisteista pidetään, Kimaran suunnitelmissa on kevään ja kesän aikana levittää runotauluja esimerkiksi Kotkan puistoihin, tietenkin yhteistyössä puistotoimen kanssa. Aiheina voisivat olla kotkalaisten runoilijoiden tekstit ja Suven ja runon päivän tietämillä heinäkuussa tietenkin Eino Leinon runot.