Kaikkien kotkalaisten tuntema korispersoona Roope Mäkelä otti keväällä vastaan KTP – Basketin päävalmentajan pestin jo toisen kerran.
– Jos minulta kysytään missä olen valmentanut, en edes mainitse ensimmäistä pätkää, Mäkelä sanoo.
Ensivisiitillään Mäkelä tuli erotetun Miikka Sopasen tilalle maaliskuussa 2009.
– Tulin ihan pystymetsästä. En ollut valmis. Valmensin 6–7 peliä runkosarjassa ja putosimme pudotuspeleissä ekalla kierroksella 3–0, Mäkelä muistelee.
Tällä kertaa on tosi kyseessä. Pelaajaurallaan kaksi Suomen mestaruutta sekä Espoon Hongan että KTP:n riveissä voittanut Mäkelä ei peittele kunnianhimoaan.
– Tyylini on ilmoittaa mestaruus tavoitteeksi. En tiedä teenkö nyt samoin. Kun kyseessä on ammattilaisjoukkue, pitää aina pärjätä, Mäkelä sanoo.
Mäkelä tietää, että KTP – Basketin päävalmentaja on Kotkassa seurattu hahmo. Edessä on uran todellinen näytön paikka.
– Päätös lähteä KTP:n valmentajaksi ei ollut helppo, mutta tässä tilanteessa luonteva.
Mäkelä tottui voittamaan myös Peli-Karhujen valmentajana. Naisten korisliigan kolme viimeistä SM-kultaa ja kaksi Suomen cupin kannua ovat löytäneet tiensä Kotkaan.
Mäkelä ja KTP neuvottelivat jo keväällä 2018, kun PeKa oli voittanut ensimmäisen mestaruutensa, mutta se ei vielä johtanut sopimukseen.
– Olemme Pihvin (KTP Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström) kanssa todenneet, että silloin ei ollut vielä oikea hetki. Nyt koen vahvasti, että olen valmis, Mäkelä sanoo.
Ikkuna avautui uudelleen, kun Tomi Kaminen irtisanoutui KTP:n päävalmentajan paikalta tammikuussa.
– Jos nyt joku olisi tehnyt vaikkapa kolmen vuoden sopimuksen KTP:n kanssa, olisi tämä tilaisuus mennyt, Mäkelä sanoo.
Paineet tulevat työn mukana luontaisetuina.
–Täällä seurataan hemmetisti koripalloa. Sama se on tietysti muuallakin. Pohjimmiltaan porukka on varmasti tukena. Vielä en paineita tunne, mutta varmasti kun kausi lähestyy.
Tyyliään Mäkelä ei aio muuttaa.
– Uskon ja luotan ihmisiin sekä yhdessä tekemiseen. Juttelen paljon. Yritän luoda positiivista henkeä. Pitää uskaltaa epäonnistua. Nämä ovat asioita, joita kaikki luettelevat, mutta kaikki eivät niissä onnistu, Mäkelä sanoo.
Joukkueurheilussa on kaksi lahjomatonta mittaria. Sijoitus runkosarjassa ja menestys pudotuspeleissä ratkaisevat kaiken. Korisliigassa, jossa neljän ulkomaalaispelaajan vuoksi joukkueiden vaihtuvuus on suuri, on peli ehkä vieläkin raaempaa.
– On valittava neljä amerikkalaista pelaajaa. Sillä on suuri merkitys. Siinä pitää onnistua, sillä budjettimme ei ole suurimpien joukossa, Mäkelä sanoo.
Yksi on jo valittu, kun KTP julkaisi 33-vuotiaan takamies Richie Williamsin kiinnittämisen. Päätösten tekoa vaikeuttaa se, että Hollannissa loppukauden ollut Joonas Lehtoranta ja Ura Basketin Mikael Aalto eivät ole päätöstään KTP:n suhteen tehneet.
Mäkelällä on hyviä näyttöjä amerikkalaispelaajien postimyyntikatalogien onnistuneesta selailusta.
– Zykera Rice on sarjan paras pelaaja. Brooke McCarty (2018-19) oli WNBA-tasoinen takamies, Mäkelä sanoo.
Puheissa ollut KTP:n kotkalaistaminen jäi Vili Nymanin paluuseen Kouvoista.
– Kaukiaisen Severin kanssa neuvottelimme, mutta hän päätti mennä Kauhajoelle. Onnea Severille sinne, Mäkelä kertoo.
Mäkelällä on edessään rankka talvi, sillä hän suorittaa myös koripallon huippuvalmentajatutkintoa.
– Oishan tämä voinut osua muuhunkin vuoteen, mutta hyödyllinen varmasti, Mäkelä uskoo.
Mäkelän polku Korisliigan päävalmentajaksi on ollut ehkä hieman tavallisesta poikkeava. Pelaajaura päättyi KTP:ssa keväällä 2005 vain 31-vuotiaana.
– Olin useita vuosia työelämässä. KTP:ssa käväisin nollaeuron sopimuksella. Jatkosta ei edes keskusteltu, Mäkelä muistelee.
Kipinä valmentamiseen syttyi, ja Mäkelä toimi juniorivalmentajana.
– Silloin aloin miettimään, että oisko valmentaminen kuitenkin mun juttu.
Mäkelä astui naisten Korisliigan joukkueen päävalmentajaksi niin ikään kolme mestaruutta voittaneen Seppo Kurjen jälkeen keväällä 2016.
– Hieman emmin siinä vaiheessa, mutta päätin ottaa Sepon tarjoaman ”elinkautisen” itselleni, Mäkelä muistelee.
Alku ei ollut ruusuinen.
– Hyppäys junnuista oli paljon isompi kuin olin ajatellut. Hävisimme kahdeksan 10 ensimmäisestä pelistä. Sitten alkoi kulkea ja olimme välierissä.
Neljä seuraavaa kautta menivät jo niin sanotusti putkeen. PeKa voitto kaiken mahdollisen. Mäkelä vannoo yhteistyön nimiin.
– Tottakai pitää arvostaa itseä ja pelaajia, mutta taustaryhmän merkitystä ei voi liikaa korostaa.
PeKan edustusjoukkueen tuki- ja taustaryhmä palkittiin Vuoden koripalloilmiönä. Tukiryhmään kuuluvat muun muassa Kimmo Koukkula, Joona Etula, Pekka Johansson, Antti Silvonen, Kimmo Harsia ja Esa Kivimäki.
– Ehkä eniten olen ylpeä, että onnistuimme saamaan aikaan jonkinlaisen buumin. Se on myös erinomaisen juniorityön ansiota. Harrastajien määrät ovat kasvussa ja se näkyi myös meidän katsomossa ennen koronaa.
Yksi asia Mäkelää jäi ”harmittamaan”.
– Voitimme viisi pyttyä, mutta emme kertaakaan kotikentällä.