Kotkalaisen eläkkeellä olevan merenkävijän ja satamaluotsin Sampo Halttusen kirjoittama teos Tuntematon merimies on ilmestynyt. Kirja perustuu Halttusen omakohtaisiin kokemuksiin ja hänen tallentamaansa runsaaseen dokumenttiaineistoon, joka sisältää muun muassa palkkakuitteja, tullausasiakirjoja, muistiinpanoja, lehtileikkeitä sekä kotiin lähetettyjä kirjeitä ja kortteja, jotka äiti oli säilyttänyt.
Luotsina Kotkan satamassa Halttunen ehti työskennellä 38 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2015.
Ajatus kirjan kirjoittamisesta sai pontta Halttusen ystävän Helge Sinikannaksen julkaisemasta Vanha merimies muistelee -kirjasta.
– Ajattelin, että kyllähän minäkin voisin tuollaisen tehdä, ja paremmankin, Halttunen naurahtaa ja lisää, että jos hän on rakentanut jo talon, paritalon, mökin ja ison purjeveneen, niin eiköhän kirjakin onnistuisi.
Kaikkea kunniaa hän ei kirjasta itselleen ota. Ilman kirjailija Irja Sinivaaraan opastusta ja tukea ja graafikko Seppo Vakkarin visuaalista näkemystä ja taitollista osaamista, kirjasta olisi Halttusen mukaan kovin erilainen.
Sunilasta kohti Amerikkaa
Halttunen on sisämaan poikia. Hän kotoisin Rutalahden kylästä läheltä Jyväskylää. Halttunen varttui hyvin ”merimieshenkisessä” ympäristössä. Rutalahteen oli asettunut asumaan komentajakapteeni John William Konkola, joka oli ollut kapteenina kaikilla Suomen Joutsenen kahdeksalla valtameripurjehduksella 1932-38. Halttusen Oskari-pappa oli Konkolan ystävä.
Merille Sampo Halttunen lähti 15-vuotiaana. Ensimmäisen kerran jungmannina hän kävi Kotkassa vuonna 1971, kun hän lastasi m/s Agnetan mukana sellua Sunilan satamasta kohti Amerikkaa.
Sunilalla on muutenkin tärkeä sija Halttusen muistoissa. Nuorena merimiehenä hän saattoi hyvin ajatella, että Päijänteeltä ja pitkin Kymijokea Kymensuuhun uitetut tukit oli lähettänyt matkaan hänen pappansa, joka toimi kotiseudulla metsänvartijana.
– Koin, että me molemmat palvelimme Suomen metsäteollisuutta lenkkeinä samassa ketjussa, mutta vain eri kohdissa.
Ensimmäisellä Kotkan käynnillään Halttunen tapasi myös tulevat satamaluotsauksen oppi-isänsä ja tulevat työkaverinsa kuten Heimo Kuhan, Pentti Herrasen, Aimo Laakkosen ja Viljo Rytkölän.
Halttunen eteni jungmannista puolimatruusiksi 1973 ja aloitti perämiesluokalla Kotkan merenkulkuoppilaitoksessa vuonna 1974. Maihin hän jäi töihin vuonna 1977 ja ensimmäisen luotsauksensa hän sai hoidettavakseen 1979.
Vapaa-aikansa Halttunen vietti edelleen merellä toimien muun muassa Kristiina Brahen ja hinaaja Viikarin peräsimessä. Myös monissa purjealuksissa kuten Vivanilla ja Helenalla Halttunen on ollut tuttu näky.
Kaveritkin pääsivät kirjaan
Teos sisältää paitsi Halttusen oman myös tiiviisti hänen neljän kaverinsa – perämies Eero Lehtosen, moottorimies Torsti Taivosen, perämies Jukka Jäppisen ja poosu Kyösti Heilakan – seilaushistoriat.
”Tämä kirja on kirjoitettu kiitoksena ihmisille, joiden seurassa sain elää ja tehdä työtä niin niin merellä kuin maissakin”, kirjoittaa Halttunen kirjansa takakannessa.
Sampo Halttusen omakustanteena ilmestynyttä kirjaa Tuntematon merimies voi ostaa ainakin Merikeskus Vellamosta ja tiedustella myös kirjoittajalta itseltään: sampohalttunen@gmail.com.