Surutarha-yhtye laajentaa Kotkan-seudun musiikkilajien valikoimaa. Vuonna 2020 aloittanut kokoonpano esittää uutta kansanmusiikkia pelimannihenkisesti, ainoana yhtyeenä Kotkassa.
Yhtye julkaisi vastikään ensimmäisen levynsä Surutarha, jonka julkistamiskonsertti oli myös yhtyeen ensimmäinen live-esiintyminen.
Surutarhan musiikin takana ovat Mikko Mannonen (sävellys ja sanat) ja Petja Nuotio (sävellys), jotka myös soittavat yhtyeessä. Kaksikon yhteistyö alkoi jo edellisessä bändissä, jonka tyylilaji oli sähkökitarameininkistä rokkia. Sen jälkeen syntyi ajatus vaihtaa tyylilajia akustisempaan, lämmitellä vanhoja kappaleita uusiksi sovituksiksi, tehdä uusia kappaleita ja koota tyyliin sopiva muusikkoryhmä.
Surutarhaan löytyivät Mannosen (cajon) ja Nuotion (basso ja koskettimet) lisäksi Sirkku Mantere (viulu ja alttoviulu), Juha-Pekka Putkonen (kitara, laulu ja huuliharppu) sekä Johanna Heimonen (laulu). Linkkimiehenä Surutarhan kokoamisessa toimi kotkalaismuusikko Harri Setälä.
Koronan kirous ja onni
Vaikka korona esiintymisesteineen hidasti Surutarhan puhkeamista kukkaan, se oli tavallaan myös uuden yhtyeen onni. Yhtye sai aikaa kypsymiseen ja pienen porukan onnistui pitää yhteisharjoituksia väljissä tiloissa, ja valmistella levyä. Yhdessä soittaminen ja hauskan pitäminen on kansanmusiikin ydintä.
Surutarhan seuraava keikka on Kotkan pääkirjastossa maanantaina 25.4. kello 18, ja konserttiin on luonnollisesti vapaa pääsy. Surutarha esittää konsertissa paitsi omaa musiikkiaan Surutarha-levyltä myös muilta lainattua tuttua, samanhenkistä.
Surumielistä, mutta ei toivotonta
Kotkan murteesta kirjoja julkaissut Mikko Mannonen kertoo, että Surutarhan kappaleiden sanoitukset ovat lähinnä yleiskieltä, jotkut vanhahtavat ilmaisut kuten ”kyljellänsä makkaa” tai ”venheellä mennään” vahvistavat kansanomaista, juurevaa tunnelmaa.
Yhtyeen nimestä voi päätellä musiikin sisällöstä jotakin. Surutarhan musiikissa kuuluu kaiho, mutta myös kauneus. Surumielisyys saattaa olla pohjavireenä, mutta murhe ja epätoivo eivät missään tapauksessa. Surutarhalaiset kuvailevat musiikkinsa ilmentävän toivoa, väreilevää iloa ja huumoria.
Surutarha-levyä voi kysellä yhtyeen jäseniltä tai Surutarhan Facebook-sivujen kautta. Levyä on saatavissa myös konsertissa 25.4.