Suomenlahdella pikkuinen saari, katsoo ikkunasta Ari Suomalainen. Linnunlaudalla viivähtää lintu, tunnistaa Ari tietysti sen. Tammion kylällä käyskennellen, kuntoaan hoitaen, haitaria viritellen. Ulappa-Ariksi välillä muuttuupi hän, sitten soittaa ja laulaa saa …
Suomalaisen Arin tuntevat monet haitaria soittavana, kovaa laulavana Ulappa-Arina. Laulun Miikkulaisesta poiketen Ari tanssi häitänsä, oli 30 vuotta naimisissa ja sai kaksi tytärtäkin. Kotkassa vuonna 1950 syntyneen Arin juuret ovat saarissa. Hänen äitinsä oli Kuorsalosta ja isänsä Tammiosta. 2000-luvun alussa Ari erosi Pyhtään kunnanvirastaan ja muutti kirjansa Tammioon, eikä ole katunut.
– Ikä sen verran painaa, etten koko talvea vietä saaressa, eikä Viklakaan kulje koronan takia normaalisti. Mulla on tukikohta Haminassa ja tyttöystävä Kotkassa. Rakkaus on raikunut jo kymmenen vuotta.
Saaristolaisuus veressä
Itäisellä Suomenlahdella on saaristolaiskylä viidessä saaressa: Tammio, Kuorsalo, Haapasaari, Kaunissaari ja Kuutsalo.
– Aikoinaan niissä asui satoja ihmisiä. Sata vuotta sitten jokaisessa oli kauppa ja koulu. Puita tai pensaita ei ollut, koska kotieläimet söivät saaret puhtaiksi. Nyt saaret ovat kesäasukkaita, puita ja pensaita täynnä.
– Taitaa Tammiossa yksi asua ympärivuotisesti. Kun siellä talvia viettelin, katselin keittiön ikkunasta, kun linnut kävivät syömässä. Päivässä näki kymmenen lintulajia, eri peipposii, talitinttei, sinitiaisii ja variksiikii. Niitä ku kattelee, stressi pysyy poissa.
Vanhemmiten Ari on muuttunut hieman erakoksi. Nuorempana riitti soittokeikkaa ja seuraa. Nykyisin vuodessa ei ole kuin kymmenisen keikkaa.
Eläke on pieni, eikä keikoista tuu lisää leivän päälle, mutta ei paljon kaipaakaan, kun on rakkautta ja hellyyttä elämässä. Lapset on maailmalla ja jo viisi lastenlasta, että mikä tässä eläessä.
Saaristolaisena suku on Arille tärkeä ja läheinen. Serkkuja on paljon, ja heitä nähdään usein.
Puhdetöitä, kuntoilua ja musiikkia
Saaressa riittää puuhasteltavaa. Toukokuun alussa kaadettu iso puu odottaa pilkkomistaan.
– Kun ikänsä on soittanut lauantaina ja ollut viikolla virkamiehenä, nyt kerkiää nauttia luonnosta. Keväällä Tammio täyttyy valkoisista ja violeteista sireeneistä, ja voin nauttia!
Ari asustaa vuonna 1857 rakennetun talon puolikkaassa. Hän kunnosti ”harakanpesää” vuosia. Nyt kaikki on kunnossa ja uunikin uusittu. Viima pysyy ulkopuolella.
– Joka päivä käyn saaressa ja täällä kaupungissakin tunnin kävelyllä. Kunnon ylläpitäminen on tärkeätä. Mieli pysyy virkeänä.
Musiikki on ollut osa hänen elämäänsä nuoruudesta lähtien. Ensin Ari soitti isän ostamaa kitaraa, joka ei koskaan pysynyt vireessä. 1970-luvulla hän opiskeli samaan aikaan insinööriksi ja haitarinsoittajaksi.
– Näin Leningradin reissulla haitarin, joka oli hirveän halpa. Ostin sen ja päätin opetella soittamaan. Musiikki on antanut mulle elämän, jota en normaalisti olisi saanut.
Ulappa-Ari soitteli pääasiassa lauluilloissa ja firmojen tilauskeikoilla. Tunnelma oli iloinen, ruoka ja juomat hyviä.
– Nekin keikat loppu, kun tää lahjuslaki teki tarjoilusta epäilyttävää ja verottajalle ilmoitettavaa.
Parasta musiikkia on vanha tanssimusiikki ja 60-luku. ”Light my fire” kuulostaa hienolta, kun sen soittaa haitarilla ja jaloissa on rumpu tahtia antamassa. Ari on esittänyt ”punkkirokkiakin”:
– Olin Pellen lämppärinä Tavastialla. Sitähän sanotaan, että sitten vasta on muusikko, kun pääsee Tavastialle!
Lämpöä ja rakkautta elämässä
Ari ei nosta musiikkia elämän tärkeimmäksi asiaksi.
– Elämässä pitää olla projekteja ja puuhasteltavaa, ettei elämää täytä Facebookin kilpailujen ja mainosten selailu. Liikaa ei kannata pohtia tai pelätä tulevaisuutta.
Ruumiista ja mielestä on pidettävä huolta. Arille kaikki lähtee omasta itsestään huolehtimisesta.
– Jos ei pidä itsestä huolta, ei voi huolehtia toisestakaan. Lämpö ja läheisyys, toinen ihminen ja rakkautta. Mitäpä sitä muuta kaipaisi elämässä.
TEKSTI: PETRI PIETILÄINEN
KUVAT@JUHA METSO
