Tavoitteena aito Aino – Jari Järvelän romaani Aino Aallosta ilmestyy tänään

Jari Järvelän mielestä pitäisi alkaa puhua "Aaltojen Sunilasta" ja Aaltojen Kantolasta" sen sijaan, että kaikki nunnia menee vain Alvar Aallolle.

Kotkalaisen kirjailijan Jari Järvelän kustantaja Tammi julistaa kirjan markkinointimateriaalissa: Aallon jakkara tutisee! Kysymys on tänään 2.syyskuuta ilmestyvästä romaanista Aino A., joka kertoo Aino Aallosta. Aino jäi miehensä Alvar Aallon sankaripatsaan varjoon niin arkkitehtinä kuin taiteilijanakin.
Saako Järvelä kaadettua arkkitehtuurin neroksikin kutsutun Alvar Aallon patsasta tai horjutettua edes jakkaraa, jää nähtäväksi. Tämä tuskin on ollut kirjailijan päällimmäinen missiokaan. Ennen kaikkea Järvelä on halunnut nostaa romaanissaan ja romaanillaan Aino Aallon hänelle kuuluvaan asemaan miehensä rinnalla, ei takana.

– Aino Aallosta on kirjoitettu tuskin lainkaan kirjoja. Kun ensimmäinen, lähinnä kuvateos asiantuntijaesseineen, Aino Aallosta ilmestyi vuonna 2004, Alvarista oli kirjoitettu jo kymmeniä teoksia, sanoo Jari Järvelä.

– Nyt oli aikakin kirjoittaa Ainosta.

Molemmat panostivat, vain toiselle tuotto
Aino ja Alvar Aallolla oli 1920-luvulla vahva työkumppanuus: he suunnittelivat ja piirsivät yhdessä, eikä toisen työpanosta tai työn jälkeä voinut erottaa toisesta. Mutta työhuoneen ulkopuolella kaikki muuttui: yhteiset aikaansaannokset signeerasi aina vain Alvar, jolle avautui – ehkä omien lahjojen, mutta paljon myös Ainon ansiosta – tie kunniaan ja maineeseen.
Monet Ainon ja Alvarin yhteiset suunnitelmat olisivat kenties jääneet Alvarin lyhytjänteisyyden ja impulsiivisuuden vuoksi pelkiksi aikomuksiksi ilman Ainon määrätietoisuutta – ja lahjakkuutta.

– Alvarin lyhytjänteisyys ilmeni jo opiskeluaikana, jolloin piirustustehtävät eivät tahtoneet millään valmistua.


Alvar ei suonut kunniaa Ainolle

Alvar Aallolla olisi ollut mahdollisuus nostaa vaimonsa rinnalleen tasavertaisena taiteilijana. Syytä siihen, miksi hän ei niin tehnyt, Järvelä on etsinyt romanissaan. Yksi syy on hänen mukaansa Alvarin lähes rikkoutumaton itsetunto, kunnianhimo ja lapsenomainen tarve olla esillä ja huomion keskipisteenä.
Jo lapsena Alvarin oli pakko voittaa kaikki pituushyppy- tai kävynheittokilpailut, aikuisempana naiset.

Hän ei voinut päästää Ainoa jakamaan glooriaansa ja saamaansa huomiota. Aalto rakensi omaa nerokulttiaan tietoisesti.
Alvar Aalto tunnetaan hyvänä jutunkertojana, joka halusi hurmata kuulijansa ja aina uuden yleisön. Kun Aallon jutut moneen kertaan kuulleet huomauttivat vanhoista jutuista, Aalto laittoi pitkätkin ystävyyssuhteet poikki perustelematta ja lopullisesti.

”Aino oli rohkea nainen, joka on aina pitänyt puolensa”
Ainoa ei kuitenkaan niin vain tuupattu takahuoneeseen.

– Hän on aina hakenut oman tilansa.
Kun Aallot rakensivat omaa taloaan Riihitielle Helsingin Munkkiniemeen, Aino vaati, että sinne tulee myös toimisto. Hän ei halunnut olla se kotiin lapsia hoitamaan jäävä vaimo, kun mies lähtee töihin, vaan halusi itse yhtä lailla toteuttaa omaa lahjakkuuttaan.
Aalloille hankittiinkin kodinhoitaja, myöhemmin vielä toinen, jotta Aino sai keskittyä tekemään töitä.

– Aino oli rohkea nainen, joka on aina pitänyt puolensa. Hän koskaan alistunut takahuoneisiin, muut tekivät sen.

Aino osoitti jo nuoruudessaan rohkeutta suuntautumalla miehiselle alalle. 1920-luvulla nainen opiskelemassa arkkitehdiksi oli kummajainen.

– Vieläkin vain noin 10 prosenttia arkkitehtitoimistojen omistuksesta on naisilla.
Aaltojen aikana yleinen mielipide oli se, että miehet tekevät edistyksellistä wau-arkkitehtuuria, suuria ja komeita rakennuksia. Kun taas naisarkkitehtien nähtiin sopivan miettimään käytännöllisempiä asioita ja tiloja, joissa on mukava asua ja olla.

– Suomessa sankari- ja nerokultti elää yhä vahvana.
Järvelä arvelee, että Aallon ajattelu elää arkkitehtipiireissä pinnan alla vieläkin.

Materiaalien tuntija
Monet pitävät Ainoa taiteellisesti lahjakkaampana, esteettisempänä ja parempana piirtäjänä kuin Alvar. Muun muassa tätä mieltä oli Aaltojen ystävä ja taidemesenaatti Maire Gullicshen.
Jo ennen arkkitehtuuriopintojaan Aino oli työskennellyt puuseppänä ja muurarina, joissa hän oppi muun muassa puun ja tiilen ominaisuudet.

– Ainolla oli vahvempi pohja materiaalien ymmärtämiseen kuin Alvarilla. Hän tiesi, mikä on mahdollista, mikä ei.


Aino oli Alvarille äitihahmo
Yksi syy Alvarin elämän ongelmallisuuteen löytyy Järvelän mielestä Alvarin lapsuudesta: äiti kuoli, kun Alvar oli 8-vuotias. Alvar palvoi äitiään, jonka pyykkinarulla lepattaneista alushousuista sittemmin sai muotonsa Aalto-maljakko.

– Ainosta Alvar löysi uuden äitihahmon, koska oli itsekin iso lapsi. Kun Aino kuoli yllättäen 54-vuotiaana, Alvar koki menettäneensä äidin jo toisen kerran.
Uudesta vaimostaan Elissasta Aalto alkoi muokata eräänlaista uutta Ainoa hiuksia myöten. Ainosta ei puhuttu enää mitään.

– Eivät edes lapsenlapset tienneet hänestä mitään. Kaikki Ainosta muistuttava poistettiin kodista. Oli vain yksi valokuva flyygelin päällä.

Ihmisille ääni
Jari Järvelä on keräillyt Aino-materiaalia Jyväskylän opiskeluajoistaan, 80-luvulta lähtien. Aino A.-kirjaa aloittaessaan hän ensin yritti mennä ihmisten nahkoihin, jotta ne heräisivät eloon.

– Toivottavasti ole luonut Ainosta aidon ihmisen ja että muutkin ihmiset saisivat äänensä.
Järvelä on yrittänyt tuoda romaanissaan esiin muitakin henkilöitä, jotka jäivät suurmiehen varjoon kuten valaisimientekijöitä ja turkulaisen Otto Korhosen, joka teki aikoinaan kaikki Artekin huonekalut.
Kirjan kertoja on Aino. Välissä on minämuotoon kirjoitettua päiväkirjaa. Todellisuudessa Aino eikä Alvar pitänyt päiväkirjaa.

Sunilassa Aalto toteutti italialaista ihannemaisemaansa
Kotkalaisille romaanissa avautuu tuttu näkymä Sunilaan ja tehtaanjohtajan asuintaloon Kantolaan.

– Kantola oli Aalloille tärkeä. Siinä on paljon samankaltaista kuin Aaltojen Munkkisaaren kodissa.
Koko Sunilan alue puolestaan muistuttaa Aallon töistä eniten sitä, mitä Aalto piti kaikkein kauneimpana arkkitehtuurimaisemana.

– Italialainen kylä tai pieni kaupunki rinteessä valkoisine taloineen ja kaiken yllä kirkon torni. Sunila on vähän rinteessä ja valkoisia taloja. Kirkon tornia ei ole, mutta onhan tuo piippu.
Myös Gullichsenit olivat tosi tärkeitä Sunilassa. He puolustivat sitä, että työläiset saisivat mukavat asunnot. Yhtiön hallituksessa oli muitakin mielipiteitä sisävessojen tarpeellisuudesta työläisille, työläisten sopi hyvin käydä ulkohuusseissa 20 asteen pakkasessa.
Jari Järvelä katselee Kantolan ulkoseinässä, sisääntulon vieressä olevaa laattaa.

– Miksi tässäkin lukee vain Alvar Aalto, miksei ole myös Ainon nimi. Hän vaikutti kuitenkin merkittävästi rakennuksen suunnitteluun.

Eija Anttila
Eija Anttila
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin